Maakuntahallitus nosti työllisyyden edistämisen tehtävälistansa kärkeen

Ajankohtaista Lausunnot & Kannanotot • 30.8.2019 | Ks-liitto

Keski-Suomen maakuntahallitus keskusteli talouden ja työllisyyden heikentyneistä näkymistä. Maakuntahallitus nostaa Keski-Suomen työllisyyden edistämisen yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään. Se järjestää syksyn aikana aiheesta päivän mittaisen erityiskokouksen, minkä lisäksi tehdään esimerkiksi vaikuttamista valtakunnan tasolla.

Maakuntahallitus antoi esityslistan liitteen mukaisen lausunnon liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaesityksestä vuosille 2020- 2023. Lausunnossa liitto asettaa Keski-Suomesta esitetyt tulevien vuosien (2021-) liikuntapaikkahankkeet tärkeysjärjestykseen seuraavasti:
-Jyväskylän kaupunki, Vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin peruskorjaus ja laajennus
-Saarijärven kaupunki, Uimahallin peruskorjaus
-Jyväskylän kaupunki, Vaajakosken kirjaston/liikuntahallin peruskorjaus

Lisäksi Hippos 2020 -hanke on kansainvälisesti ja valtakunnallisesti niin merkittävä hankekokonaisuus, että se tulee sisällyttää Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisesti merkittävien hankkeiden rahoituksen piiriin.

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry sai Keski-Suomen kehittämisrahastosta enintään 33 050 euron rahoituksen vanhusten kotihoidon kehittämiseen hollantilaista mallia soveltaen.

Lisäksi käynnistettiin Keski-Suomen liiton talousarvion 2020 valmistelu. Liiton omistajakunnille on jo lähetetty pyyntö kommentoida valmistelua.

Liite: Keski-Suomen liiton talouden tilannekatsaus, talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 -2022 valmisteluaikataulu

 

Maakuntahallitus päätti julistaa suunnittelujohtajan viran avoimeksi. Liiton nykyinen suunnittelujohtaja Olli Ristaniemi jää eläkkeelle.

Maakuntahallitus nimesi keskuudestaan joukon edustuksia kaudelle 2019 – 2021. Liitto esittää Pro Ysitie ry:n hallituksen jäseneksi Aimo Asikaista. Suomen ilmavoimamuseon hallituksen jäseneksi liitto esittää Lotta Aholaa ja varajäseneksi Aimo Asikaista. Muut edustukset säilyvät ennallaan esityslistan liitteen mukaisesti.

Keski-Suomen maakuntahallitus kokoontui perjantaina 30.8.2019.

 

Esityslista

 

Lisätietoja:

Rolf Nyholm
maakuntahallituksen puheenjohtaja
p. 040 595 0001
rolf.nyholm[at]aanekoski.fi

Tapani Mattila
maakuntajohtaja
040 595 0011
tapani.mattila[at]keskisuomi.fi

Kari Pirinen
kehittämispäällikkö (hanke)
040 720 6918
kari.pirinen[at]keskisuomi.fi

Sari Karhu
hallintopäällikkö
040 586 7083
sari.karhu(at)keskisuomi.fi

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!