Järjestöyhteistyö
Keski-Suomessa toimii noin 5 300 järjestöä ja niissä yli 100 000 ihmistä. Keski-Suomen liitto tekee järjestöyhteistyötä yhteisten verkostojen, rahoituksen ja aluekehittämisen avulla.
Järjestöillä on suuri merkitys maakunnan kehittämisessä ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Me Keski-Suomen liitossa olemme tiiviissä yhteistyössä järjestökentän kanssa, rahoitamme keskisuomalaisten järjestöjen hankkeita ja teemme aluekehitystyötä yhdessä.
Toimimme maakuntamme järjestöjen kanssa yhdessä vuonna 2019 perustamassamme kumppanuuspöydässä. Kumppanuuspöytä valmistelee Keski-Suomen poliittiseen päätöksentekoon asioita järjestöjen näkökulmasta sekä huolehtii järjestöjen mukana olosta maakunnan rakenteissa ja uudistustyössä. Kumppanuuspöytä koostuu noin kymmenestä keskisuomalaisten järjestöjen edustajasta sekä Keski-Suomen liiton ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin edustajista. Kumppanuuspöytä kokoontuu noin 6-12 kertaa vuodessa.
Tämän lisäksi toimimme osana Keski-Suomen järjestöareenaa ja sen tapaamisia. Järjestöareenan tavoitteena on vahvistaa järjestöjen asemaa Keski-Suomessa, toimia järjestöjen yhteisten asioiden äänenä ja vahvistaa kumppanuutta, luottamusta ja vuorovaikutusta järjestöjen sekä järjestöjen ja maakunnan välillä. Järjestöareenaan kuuluu tällä hetkellä 44 eri tahoa, jotka kokoontuvat keskustelemaan kaikkia keskisuomalaisia järjestöjä koskevista asioista kaksi kertaa vuodessa.
Kehitetään Keski-Suomea yhdessä! Ota yhteyttä!
Heidi Kervinen
aluekehitysasiantuntija
040 612 4994
heidi.kervinen[at]keskisuomi.fi