Kestävän liikkumisen ohjaus Keski-Suomen kaupungeissa

 

Kestävän liikkumisen edistämistyömme toteutettiin vuonna 2018. Tavoitteenamme oli turhan yksityisautoilun vähentäminen sekä kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja kimppakyytien suosion kasvattaminen. Hankkeen toteuttajina olivat lisäksemme Jämsän, Keuruun, Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken kaupungit. Hankkeen pääkonsulttina toimi Sitowise Oy ja alikonsulttina Strafica Oy.

Työmme käynnistyi keväällä 2018. Pyrimme erityisesti vaikuttamaan osallistujakaupunkien ihmisten liikkumistottumuksiin ja -valintoihin kannustamalla valitsemaan liikkumistavat tilanteeseen ja tarpeeseen nähden kestävällä ja fiksulla tavalla. Osallistimme työhön mukaan paitsi kaupungit myös niissä toimivia yhdistyksiä, yrityksiä ja muita oleellisimpia tahoja.

Työn tuloksia hyödynnetään maakunnallisessa liikennejärjestelmätyössä ja Keski-Suomen pyöräilyohjelman jalkauttamisessa.

Keski-Suomen pyöräilyohjelma


 

Hankkeen tavoitteet:

 

  • Laatia realistiset kaupunkikohtaiset toimintasuunnitelmat tuleville vuosille
  • Sitouttaa päätöksentekijät, viranhaltijat ja sidosryhmät suunnitelmien toteuttamiseen
  • Laatia seurantamalli, jolla voidaan seurata toiminnan vaikuttavuutta
  • Pilotoida yhdessä kaupunkien ja sidosryhmien kanssa erilaisia kestävän liikkumisen edistämistapoja

Hankkeen toteuttaminen oli osa Keski-Suomen liikennejärjestelmän kehittämisen toimenpiteitä. 

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa


 

 

Loppuaineisto kunnittain

Jämsän kestävän liikkumisen nykytila
Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet
Keuruun kestävän liikkumisen nykytila
Keuruun tavoitteet ja toimenpiteet
Saarijärven kestävän liikkumisen nykytila
Saarijärven tavoitteet ja toimenpiteet
Viitasaaren kestävän liikkumisen nykytila
Viitasaaren tavoitteet ja toimenpiteet
Äänekosken kesävän liikkumisen nykytila
Äänekosken tavoitteet ja toimenpiteet

Heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä!

Hanna Kunttu

Hanna Kunttu

suunnittelujohtaja

040 591 5901

hanna.kunttu[at]keskisuomi.fi