Keski-Suomen Kulttuurigaala kokosi maakunnan kulttuuri- ja taideväkeä juhlimaan alueemme kulttuuritekoja ja -tekijöitä. Juhlaa vietettiin upeassa Aalto2-museokeskuksessa ja sen järjestivät Keski-Suomen liitto, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto ja Jyväskylän kaupunki.
– Kulttuuri kattaa elämän kaikki osa-alueet. Se tuottaa valoa ja iloa sekä luo hyvinvointia myös epävarman ajan keskelle. Kulttuurilla ilmennämme myös keskisuomalaisuutta, totesi maakuntajohtaja Pekka Hokkanen Keski-Suomen Kulttuurigaalan tervetulosanoissaan.
Kunnissa tehdään valtava määrä alueen elinvoimaa nostavaa kulttuurityötä. On lukemattomia toimijoita, joiden työ näkyy usein vain oman paikkakunnan pienelle lähipiirille. Siksi on hyvä tuoda toimijoita ja heidän työtään esille myös maakunnan tasolla.
Jyväskylän kaupungin Kulttuuripalkinto myönnettiin juhlassa Kulttuuritalo Villa Ranalle ja Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustus Vaajakosken Kohinat ry:lle. Saarijärven kaupunki palkitsi Saarijärven seudun luonnonystävät Kulttuuripalkinnolla ja antoi tunnustuksen kuvataiteilija Väinö Rusaselle. Äänekosken kaupungin Kulttuuripalkinnon sai puolestaan ÄKS Äänekosken Kaupunkisanomat -paikallislehden päätoimittaja Marjo Steffansson.
Apurahat ovat kulttuurin elinehto
Juhlapuheen pitänyt Finlandia-palkittu Ville-Juhani Sutinen muistutti, että taiteilijan ja kirjailijan työ on oikeaa työtä yhtä lailla, kuin mikä tahansa muukin työ. Ja jotta sillä voi tulla toimeen, tarvitaan taloudellista tukea.
– Apurahoista puhutaan väheksyvään sävyyn ja jollain saattaa yhä olla se mielikuva, että joku kirjoittaa vain kirjoittamisen ilosta. Apurahat ovat tukea työlle siinä missä maataloustuetkin, Sutinen muistutti.
Juhlassa myönnettiinkin kuntapalkintojen ohella lukuisia muitakin palkintoja ja tunnustuksia. Jyväskylän kaupungin valtakunnallisen prosenttikulttuuripalkinnon sai taiteilijapariskunta Helena Hietanen ja Jaakko Niemelä.
Keski-Suomen taidetoimikunta myönsi vuoden 2023 Keski-Suomen taidepalkinnon Keski-Suomen kirjailijat ry:lle, Kulttuuritalo Villa Rana jakoi Yläkaupungin Yrjö -tunnustuksen Erkki Jaalalle ja Kulttuuriaitan lastenkulttuuripalkinnon sai koulutaiteilija Laura Sahlman.
Keski-Suomen Kulttuuriympäristöpalkinto Luhangan kyläkauppiaalle
Keski-Suomen maakunnan kulttuuriympäristöryhmän (MAKU) myöntämän Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinnon sai tänä vuonna luhankalainen kyläkauppiaalle Jarno Ankerman. Kunniakirjat annettiin Keuruulaiselle Pihlajaveden Sällin Pienviljelijäin yhdistykselle, jyväskyläläiselle Jelmu ry:lle ja Muuramen kunnalle. Lisätietoja Kulttuuriympäristöpalkinnoista löytyy Keski-Suomen liiton verkkosivuilta.
Yleisöä juhlavassa gaalaillassa viihdyttivät keskisuomalaiset taiteilijat Kipinät-kuoro, Company Uusi Maailma, Jyväskylän tanssiopisto ja Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne -yhtye.
Lisätietoja:
Kimmo Suortamo
kulttuurin asiantuntija, Keski-Suomen liitto
040 648 8113
kimmo.suortamo[at]keskisuomi.fi
Mari Aholainen
kulttuuripäällikkö, Jyväskylän kaupunki
050 634 95
mari.aholainen[at]jyvaskyla.fi
Ville-Juhani Sutisen juhlapuhe Keski-Suomen kulttuurigaalassa 11.11.2023