Maakuntahallituksen kokouksen tiedote 26.2.2021

Ajankohtaista Tiedotteet • 26.2.2021 | Antti Siukola

Keski-Suomen maakuntahallitus päätti kokouksessaan, että maakuntajohtajan virkaa hakeneista neljä kutsutaan haastatteluun. Haastatteluun kutsun saavat Pekka Hokkanen, Susanna Huovinen, Timo Louna ja Jenni Pääkkönen. Haastatteluryhmän ratkaisu oli yksimielinen.
– Valittujen eduksi nousi heidän laaja-alainen työkokemuksensa, osaamisensa ja johtajakokemuksensa. Kaikkien puolueiden edustajista valittu ryhmä haastattelee heidät maaliskuun aikana ja tekee esityksensä maakuntahallitukselle ja edelleen maakuntavaltuustolle, joka päättää maakuntajohtajan valinnan kesäkuun kokouksessa, maakuntahallituksen puheenjohtaja Rolf Nyholm kertoo.

Maakuntahallitus päätti kokouksessaan, että myös hallintopäällikön virkaa hakeneista neljä henkilöä kutsutaan haastatteluun. Valinta tehdään maaliskuun hallituksen kokouksessa. Virka pyritään täyttämään 1.5. alkaen. Haastatteluun kutsutaan Matti Bergman, Hanna Reini, Anne Toikka ja Pia Tolonen.

Kokouksessa käsiteltiin Keski-Suomen liiton tilinpäätös ja toimintakertomus. Tilikauden tulos on 68 000 euroa alijäämäinen. Vuonna 2020 liiton peruspääomaa pienennettiin ja jäsenkunnille palautettiin yhteensä 519 000 €​. Aluekehittämisrahoitusta maakunnan liitto myönsi kaikkiaan noin 4,8 miljoonaa euroa.
– Koronavuotta liiton henkilöstön osalta summasi uudet toimitilat, nopeasti omaksuttu etätyö ja tehtävien hoito ansiokkaasti kriisistä huolimatta. Liitto käynnisti tukien myöntämisen koronapandemian vaikutusten hillitsemiseksi Keski-Suomessa nopeasti, vt. maakuntajohtaja Pekka Hokkanen toteaa.

Maakuntahallitus myönsi Aluekehittämisen kestävyyden kivijalka -selvityshankkeelle tukea 69 493 euroa. Jyväskylän yliopiston hankkeen tavoitteena on aluekehittämisen ja hankkeiden kokonaiskestävyyden laajempi arviointi ja arvioinnin kehittäminen. Selvitys auttaa valmistautumaan uuden EU-ohjelmakauden hankearviointiin ja vihreän siirtymän tavoitteiden seurantaan.

Lisäksi kokouksen aiheina olivat muun muassa biokaasun nykytilaselvitys Keski-Suomessa sekä maankäyttö- ja rakennuslain valmistelutilanne. Maakuntaliitot vaativat maankäyttö- ja rakennuslain uudistukselta vahvoja edellytyksiä jatkaa ennakoivaa ja yhteensovittavaa maakuntakaavoitusta oikeusvaikutteisena liikenneverkon ja viherrakenteen lisäksi myös muissa maakuntien aluekehitystä ilmentävissä yhdyskuntarakenteen teemoissa, kuten työpaikka-alueissa, energiantuotannossa ja sen siirrossa tai maanpuolustuksen aluevarauksissa.

Vallitsevien suositusten takia kokous toteutetaan etäkokouksena.

Katso kaikki kokouksen keskustelu- ja päätösaiheet esityslistalta

Lisätietoja:

Rolf Nyholm
maakuntahallituksen puheenjohtaja
040 595 0001
rolf.nyholm[at]aanekoski.fi

Pekka Hokkanen
vt. maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

Markus Erkkilä
suunnittelujohtaja
040 162 7887
markus.erkkila[at]keskisuomi.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *