Koronaviruksen aiheuttamat muutokset huomioidaan EAKR-hankkeissa

Ajankohtaista • 19.3.2020 | Ks-liitto

Vallitsevasta koronavirustilanteesta (COVID-19) huolimatta Keski-Suomen liitto jatkaa rakennerahastoihin (EAKR) liittyvien hankkeiden käsittelyä, mutta entistä joustavammin. Uusia rahoituspäätöksiä tehdään ja maksatuksia käsitellään koko ajan. Seuraavasta hankehausta ilmoitetaan liiton nettisivuilla ja rakennerahastot.fi -sivustolla.

 

rakennerahastot.fi

 

Hankkeiden kanssa sovittuja varmennuskäyntejä tullaan siirtämään myöhemmäksi, muita tapaamisia ja neuvotteluita hoidetaan pääsääntöisesti sähköisesti.

 

Keski-Suomen liitto on varautunut neuvottelemaan muutoksista hankkeiden toimintasuunnitelmiin ja toiminta-aikoihin, jos epidemia aiheuttaa hankkeelle muutostarpeita. Hankesuunnitelmia on mahdollista muuttaa: niihin voidaan lisätä tai niistä voidaan poistaa toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi muuttuneessa toimintaympäristössä. Tarvittavista muutoksista on syytä aloittaa yhteydenotto rahoittajaan heti, kun muutostarpeet on havaittu. Hankkeiden on mahdollista hakea toteutukseen myös jatkoaikaa, jos viivästyminen johtuu koronavirus-epidemiasta ja jatkoaika on toiminnallisesti perusteltu.

 

Tuensaajan kannattaa aina olla yhteydessä Keski-Suomen liiton rakennerahastoasioita käsitteleviin maksatus- tai rahoitusasiantuntijoihin, mikäli koronavirustilanteesta aiheutuvat kustannukset ovat merkittäviä, tilanne on muutoin tulkinnanvarainen tai hankkeen tilanne mietityttää muuten vain. Tilanteet ja niiden vaatimat toimenpiteet käsitellään tapauskohtaisesti, mutta joustavasti ja yleinen tilanne huomioon ottaen.

 

Hankepäätöksen mukaisten, koronaviruksen takia peruttujen matkojen, tapahtumien sekä koulutusten kulut ovat EAKR-hankkeille tukikelpoisia kuluja, mikäli niistä ei ole mahdollista saada palautuksia. Tuensaajan tulee aina ensisijaisesti hakea palautusta taholta, jolta matka-, tila- tai muut vastaavat varaukset on tehty. Tarvittaessa hankkeiden kanssa voidaan sopia välimaksatushakemuksen jättämisestä.

 

Keski-Suomen liitto suosittelee, että hankkeet käyttävät tarkkaa harkintaa kaikenlaisen asiakastyön toteuttamisessa sekä erilaisten tilaisuuksien, tapahtumien ja kokousten suunnittelussa ja järjestämisessä. Suosittelemme tukeutumaan kaikessa toiminnassa viranomaisten antamiin ohjeisiin. Hankkeiden tulee myös muistaa, että osallistuvat henkilöt kirjataan ylös järjestettäessä esimerkiksi korvaavia verkkotilaisuuksia ja kokouksia etänä.

 

Lisätietoja:


Hilkka Laine
rahoituspäällikkö
040 595 0014
hilkka.laine[at]keskisuomi.fi

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!