Keski-Suomen turvallisuus- ja valmiustoimikunnan kokoustiedote 18.2.2021

Ajankohtaista Tiedotteet • 18.2.2021 | anttisiukola

Keski-Suomen turvallisuus- ja valmiustoimikunta (KSTURVA) piti kokouksen torstaina 18.2. Laajennetussa koronatilannekatsauksessa jaettiin yhteistä tilannekuvaa Keski-Suomen eri viranomaisten kesken. Maakunta on edelleen koronapandemian suhteen kiihtymisvaiheessa. Tilanne on rauhoittunut viime viikon loppupuolelta.

Tilannekatsauksen antoivat sairaanhoitopiirin, aluehallintoviraston, huoltovarmuuskeskuksen, poliisin, pelastuslaitoksen ja puolustusvoimien edustajat. Annettuja rajoituksia ja suosituksia noudatetaan eri viranomaisten töissä ja toimintakyky on hyvällä tasolla pandemiasta huolimatta.

Vaikka suosituksia ja rajoituksia on maakunnan alueella helpotettu, niin kaikkien viranomaisten puolesta peräänkuulutettiin kaikille keskisuomalaiselle vastuullista käyttäytymistä. Kokouksessa huomioitiin, että tämän viikon alusta Jyväskylässä lasten ja nuorten harrastustoimintaa jatketaan normaalisti muiden turvallisuussuositusten turvin. Aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskeva rajoituspäätös (enintään 10 henkilöä) on voimassa 1.3.2021 saakka.

Kokouksessa todettiin, että koronarokottaminen on aloitettu Keski-Suomen kunnissa ja rokotusten tahti on kiinni lähinnä siitä, millä tahdilla valtakuntaan ja maakuntaan rokotteita saadaan. Koronarokotteita jaetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Sosiaali- ja terveysministeriön priorisoinnin mukaisesti.

Lisätietoa alueellisesta koronatilanteesta:

Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän (Nyrkki) 15.2. tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartan löydät täältä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (torstaisin päivittyvä) koronaviruksen seurantasivu

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 5.2.2021 antama tartuntatautilain 58 §:n päätös