Keski-Suomen liiton rahoitushaku koronaepidemian vaikutusten hillintään ja niistä toipumiseen on auki

Ajankohtaista Tiedotteet • 27.3.2020 | Ks-liitto

Keski-Suomen liitto on avannut rahoitushaun koronaepidemian vaikutusten hillintään ja niistä toipumiseen. Keski-Suomen maakuntahallitus on varannut 500 000 euroa hankkeille, joilla pyritään minimoimaan epidemian vaikutuksia yritystoimintaan ja siten turvaamaan työpaikkoja.

– Haemme nyt uusia työkaluja, resursseja ja kokeiluja koronaepidemian vaikutusten minimoimiseen. Yritysten toiminnan turvaaminen on meidän kaikkien yhteinen asia, toteaa Keski-Suomen liiton rahoituspäällikkö Hilkka Laine.

 

Rahoitusta voivat hakea kunnat, kehittämisyhtiöt, elinkeino-, toimiala- ja ammattijärjestöt sekä oppilaitokset. Rahoitusta ei voida myöntää suoraan yritysten tai ammatinharjoittajien toimintaan, mutta rahoitusta hakevien hankkeiden tulee vahvistaa hanketoimijoiden kykyä ja resursseja auttaa yrittäjiä sekä ammatinharjoittajia. Hankkeiden toimenpiteet voivat kohdistua kaikkiin toimialoihin, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin koronaepidemian takia.

 

Keski-Suomen liiton johtavan asiantuntijan Veli-Pekka Päiväsen mukaan apua epidemian vastaiseen taisteluun on tarjolla runsaasti, joten nyt on tärkeää ohjata yritykset oikean avun piiriin:

 

– Kaikkien tahto on, että yksikään elinkelpoinen yritys ei kaadu tässä kriisissä. Marinin hallitus on tehnyt yritysten auttamiseksi päätöksiä usean miljardin tukipaketeista. Myös pankit, vakuutusyhtiöt, kunnat, kiinteistönomistajat sekä verottaja ovat tehneet omia tukipäätöksiään. Nyt on tärkeää, että vaikeuksiin joutunut yrittäjä ohjataan heti oikean tukitoimenpiteen piiriin. Julkisten yrityspalveluiden kysyntä on kasvanut huimasti. Tällä liiton tuella voidaan vahvistaa esimerkiksi yritysneuvontaa ja -palvelua, Päivänen sanoo.

 

Keski-Suomen liiton rahoitus koostuu työ- ja elinkeinoministeriön myöntämästä maakuntien omaehtoisen kehittämisen 270 000 euron suuruisesta määrärahasta sekä Keski-Suomen kehittämisrahaston 230 000 euron suuruisesta kehittämisrahasta.

 

Keski-Suomen liitto tekee rahoituspäätökset ilman hakuaikoja eli haku on jatkuva 15.11.2020 asti. Kukin saapunut hakemus käsitellään mahdollisimman nopeasti.

 

Rahoitusta haetaan Keski-Suomen liitolta kirjallisesti hakemuslomakkeella täällä.

 

Lisätietoja:

 

Hilkka Laine
rahoituspäällikkö
040 595 0014
hilkka.laine[at]keskisuomi.fi

 

Veli-Pekka Päivänen
johtava asiantuntija
040 595 0005
veli-pekka.paivanen[at]keskisuomi.fi

 

Kari Luostarinen
kehittämisjohtaja, digitalous
040 545 0570
kari.luostarinen[at]keskisuomi.fi

 

Kari Pirinen
kehittämispäällikkö, hyvinvointitalous ja osaamistalous
040 720 6918
kari.pirinen[at]keskisuomi.fi

 

Outi Pakarinen
va. kehittämispäällikkö, biotalous
040 595 0018
outi.pakarinen[at]keskisuomi.fi

 

Leena Pajala
matkailukoordinaattori
040 595 0015
leena.pajala[at]keskisuomi.fi

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!