Keski-Suomen biokaasutuotanto voitaisiin moninkertaistaa

Ajankohtaista Tiedotteet • 8.2.2021 | anttisiukola

Keski-Suomen biokaasutuotanto voitaisiin lähes kymmenkertaistaa. Tällä hetkellä biokaasua tuotetaan noin 50 GWh vuodessa. Tämä määrä sisältää myös Mustankorkean kaatopaikalta kerättävän kaatopaikkakaasun. Suurimmat, ja lähes täysin hyödyntämättömät raaka-ainepotentiaalit ovat maatalouden biomassoissa (noin 400 GWh vuodessa). Asiantuntija-arvioiden mukaan Keski-Suomen käyttämättömästä biokaasupotentiaalista olisi valjastettavissa tuotantoon noin 165 GWh vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaisi yhteensä yhtä suurta, viittä keskikokoista ja 20 pientä biokaasulaitosta, joiden investointipotentiaali on yhteensä noin 70 miljoonaa euroa.

Keski-Suomessa on yksi merkittävimmistä maakaasuverkon ulkopuolisista biokaasuekosysteemeistä. Alueella on vahvaa tki-toimintaa, aikoinaan Jyväskylän yliopistolla toiminut tutkijaryhmä on luonut pohjaa alan kehitykselle. Mukana aktiivisessa kehitystyössä ovat myös JAMK, Luke ja VTT. Keski-Suomessa toimii monia biokaasualan tai siihen linkittyviä yrityksiä. Alan ehdoton pioneeri, Metener Oy, on avannut tietä monelle muulle toimijalle. Valtralla kehitetään parhaillaan biometaanilla toimivaa traktoria. Gasumilla on tavoitteena tuottaa biokaasua Pohjoismaissa 4 TWh vuoteen 2025 mennessä. Keski-Suomi nähdään jakelussa mielenkiitoisena kohteena suurien teiden risteysalueena (E75, VT9, VT 23) ja teollisuuden näkökulmasta. Myös Wega Groupilla on kiinnostusta laajentaa kaasun jakeluverkkoa Keski-Suomeen.

Julkiset toimijat ovat myös yhteistyössä edistäneet biokaasun tuotantoa ja käyttöä. Konkreettisinta edistäminen on ollut Jyväskylän kaupungilla ja Mustankorkealla, jotka ovat edellyttäneet biometaanin käyttöä mm. bussihankinnoissa ja jätekuljetuksissa. Vuonna 2023 tuleva Jyväskylän kaupungin joukkoliikenneinvestointi koskee noin 100 linja-autoa. Tämän hankinnan kautta voisi rakentaa ison biometaanin kulutuksen alueelle.

Biokaasupotentiaalin käyttöön ottaminen edellyttää määrätietoista yhteistyötä alueen toimijoiden kesken sekä tuotannon että markkinoiden näkökulmasta. Oleellista on kasvattaa paikallisia markkinoita erityisesti paineistetulle kaasulle, kierrätysravinteille ja maanparannusaineille. Nesteytetylle biokaasulle on markkinoita myös maakunnan ulkopuolella (raskas liikenne, laivaliikenne, teollisuus). Tuore selvitys ehdottaa, että Keski-Suomeen laadittaisiin alueellinen biokaasuohjelma. Investoinneissa ja tki-toimissa hyödynnettäisiin laajasti eri rahoituslähteitä ja myös alan yritysten vientinäkökulma huomioitaisiin. Biokaasun tuotannon ja käytön edistämiseksi on myös tärkeää vaikuttaa kansallisiin ja EU-linjauksiin.

Biokaasuselvityksen toteutti Envitecpolis Oy Keski-Suomen liiton tilauksesta. Selvitys toteutettiin haastattelemalla alan edustajia ja eri ministeriöiden virkamiehiä, perehtymällä lainsäädäntöön sekä alueellisin, kansallisiin ja EU-tason taustaselvityksiin.

linkki biokaasuselvitykseen

Lisätietoja:
Outi Pakarinen
outi.pakarinen(at)keskisuomi.fi
040 595 0018