Usein kysytyt kysymykset maakuntakaavasta
Tälle sivulle on nostettu useimmin kysyttyjä kysymyksiä maakuntakaavan liittyen. Sivua päivitetään tasaisesti ja uusia kysymyksiä ja vastauksia lisätään tarpeen mukaan.
Yleistä maakuntakaavoituksesta
Mikä on maakuntakaava?
Maakuntakaava on pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä, koko maakunnan aluetta koskeva maankäytön suunnitelma. Yleispiirteisimpänä kaavana maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja muuta alueidenkäytön suunnittelua. Maakuntakaavan perustana on maankäyttö- ja rakennuslaki. Keski-Suomessa se kattaa kaikki 22 kuntaa. Maakuntakaava mahdollistaa alueen suunnittelun yksittäistä kuntaa laajemman näkökulman. Se yhteensovittaa valtakunnalliset, maakunnalliset, seudulliset ja paikalliset tavoitteet; esimerkiksi rautateiden ja sähköverkon on jatkuttava kunnan rajoista huolimatta. Lisäksi maakuntakaavassa ilmaistaan esimerkiksi matkailun ja virkistyksen mahdollisuuksia, jotka ulottuvat usean kunnan alueelle.
Mistä asioista maakuntakaava koostuu?
Maakuntakaava-aineisto koostuu kartasta, siihen liittyvistä merkinnöistä ja määräyksistä sekä niitä tarkemmin kuvailevasta ja perustelevasta selostuksesta. Maakuntakaavoissa käsitellään kaikkia maankäytön muotoja: rakennettavia alueita, virkistystä ja matkailua, liikenneverkostoa ja teknisen huollon ratkaisuja sekä arvokkaita alueita kuten luonnonsuojelu-, maisema- ja Natura-alueita.
Kuka päättää maakuntakaavasta?
Maakuntavaltuusto päättää kaavoituksen aloittamisesta ja hyväksymisestä, ja maakuntakaavatyötä ohjaa maakuntahallitus.
Kuinka maakuntakaava laaditaan?
Keski-Suomen liiton alueidenkäytön asiantuntijat laativat maakuntakaavaa yhteistyössä maakunnan asukkaiden, kuntien, järjestöjen, viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Kaavaratkaisut pohjautuvat säädösten lisäksi kaavaa varten tehtyihin selvityksiin ja kaavaratkaisun vaikutusten arvioimiseen.
Mistä saan tietoa maakuntakaavasta?
Keski-Suomen liiton sivuilla on ajankohtainen tieto maakuntakaavasta.
Keski-Suomessa on voimassa yksi lainvoimainen maakuntakaava Keski-Suomen maakuntakaava. Maakuntavaltuusto hyväksyi 8.12.2023 ns. vaihekaavan nimeltä Keski-Suomen maakuntakaava 2040. Vaihekaavassa tarkasteltiin seudullisen kokoluokan tuulivoimatuotantoa, liikennettä sekä hyvinvoinnin aluerakennetta. Maakuntakaava 2040 ei ole vielä lainvoimainen.
Miten maakuntakaavaa luetaan?
Maakuntakaava esitetään kartalla kaavamerkintöinä ja -määräyksinä. Kaavamerkinnöillä on erilaisia oikeusvaikutuksia. Aluevaraus- ja viivamerkinnät varaavat alueita merkinnän mukaiseen käyttöön, esimerkiksi liikenteelle tai teollisuudelle. Erityisominaisuuksia kuvaavat merkinnät kertovat alueen tai kohteen ominaisuuksista ja siitä, kuinka ne pitää ottaa alueen tarkemmassa suunnittelussa huomioon. Niillä ei kuitenkaan voi määrätä alueen tarkkaa maankäyttöä. Esimerkiksi tuulivoimatuotantoon soveltuvat alueet ovat erityisominaisuuksia osoittavia merkintöjä. Lisäksi voidaan esittää kehittämisperiaatteita kuvaavia merkintöjä, jotka tukevat maakunnan omia kehittämisen valintoja ja tekevät mahdollisuuksia näkyviksi. Tällainen merkintä on esimerkiksi matkailun ja virkistyksen vetovoima-alue. Kaikilla merkinnöillä ja määräyksillä on oltava perustelu. Nämä perustelut esitetään kaavaselostuksessa.
Mihin asioihin maakuntakaavalla vaikutetaan?
Maakuntakaavassa esitetään kartalla kokonaiskuva maakunnan kehittämisestä. Maakuntakaavalla tuetaan kuntien kaavoitusta ja maakunnan eri osien pitkäjänteistä kehittämistä. Siinä keskitytään asiakokonaisuuksiin, joilla on vähintään seudullista vaikuttavuutta. Maakuntakaavan mittakaava on kuntakaavoja yleispiirteisempi, ja sen linjaukset tarkentuvat kuntien laatimissa yleis- ja asemakaavoissa. Keski-Suomen maakuntakaavan mittakaava on 1:250 000.
Miten maakuntakaavaa toteutetaan?
Maakuntakaava toteutuu kuntien ja muiden viranomaisten tarkempien kaavojen ja suunnitelmien kautta. Kunnat päättävät siitä, ryhdytäänkö tarkempaan kaavoitukseen. Keski-Suomen liitto varmistaa esimerkiksi lausunnoilla, että yksityiskohtaisemmat suunnitelmat ovat maakuntakaavan mukaisia. Toteutumista seurataan ja sitä edistetään myös viestinnällä ja erilaisilla hankkeilla. Maakuntakaavan esittämä aluerakennekokonaisuus on tärkeä selkänoja monille maakunnassa toteutettaville kehittämishankkeille.
Miten ja miksi maakuntakaavaa muutetaan?
Tällä hetkellä Keski-Suomessa on voimassa Keski-Suomen maakuntakaava, joka kattaa kaikki maankäytön muodot. Toimintaympäristön muutostarpeisiin voi joustavimmin reagoida laatimalla maakuntakaava vaiheittain. Menettelyä sanotaan rullaavaksi maakuntakaavoitukseksi. Silloin ns. vaihekaavaan valitaan vain tietyt, muutosta vaativat teemat. Muilta osin maakuntakaava jää voimaan sellaisenaan.
Maakuntakaava 2040
Kuinka maakuntakaava 2040 vaikuttaa tuulivoiman sijoittumiseen ja toteutumiseen?
Maakuntakaavassa on toteutettava valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Ne mm. velvoittavat sijoittamaan tuulivoimalat ensisijaisesti keskitetysti usean voimalan yksiköihin.
Maakuntakaavassa esitetään vaikutuksiltaan vähintään seudullisesti merkittävät tuulivoimatuotantoon soveltuvat alueet. Keski-Suomessa seudullisesti merkittävän tuulivoima-alueen kokoraja on vähintään kymmenen (10) tuulivoimalan kokonaisuudet. Lähtökohtaisesti yli yhdeksän voimalan alueita ei voi sijoittua kokonaan voimassa olevan maakuntakaavan tuulivoimatuotantoon soveltuvan alueen ulkopuolelle.
Maakuntakaavan laatijan näkemys on, että jos kaksi pienempää aluetta muodostavat vaikutuksiltaan yhtenäisen alueen, on arvioitava tapauskohtaisesti, ovatko hankkeiden koko, alueiden laajuus sekä yhteisvaikutukset vähintään seudullisia, jolloin ne tulisi huomioida maakuntakaavassa.
Maakuntakaavan toteutuminen edellyttää kuntien tahtotilaa toteuttaa tuulivoimatuotantoa alueilleen. Useamman voimalan tuulivoima-alueiden toteuttaminen edellyttää aina kunnan laatimaa yleiskaavaa, jossa suunnitellaan tuulivoimaloiden sijainti ja koko ja tehdään mm. luonto- ja kulttuuriympäristöarvoja, melu- ja välkevaikutuksia ja maisemavaikutuksia koskevat selvitykset ja arvioidaan kaavaratkaisun vaikutukset. Yleiskaavoitusvaiheessa alueen rajaus voi tarkentua, ja alue voi ulottua osin maakuntakaavamerkinnän ulkopuolelle tai esimerkiksi toteutua vain osalle merkinnän mukaista aluetta.
Pienempien, korkeintaan yhdeksän voimalan tuulivoima-alueet voivat sijoittua muuallekin kuin maakuntakaavan tuulivoimatuotantoon soveltuvalle alueelle. Silloinkin pitää maakuntakaava ottaa huomioon, koska myös maakuntakaavan muut merkinnät ja määräykset ohjaavat yleiskaavoitusta.
Mitä merkintä seudullisesti merkittävään tuulivoimatuotantoon soveltuva alue tarkoittaa?
Maakuntakaava osoittaa, missä vaikutuksiltaan vähintään seudullisen kokoluokan tuulivoimatuotannon sijoittuminen on mahdollista. Keski-Suomessa seudullisesti merkittävän tuulivoima-alueen kokoraja on vähintään kymmenen voimalan alueet. Nämä alueet osoitetaan merkinnällä tv, tuulivoimatuotantoon soveltuva alue.
Maakuntakaavan tv-merkintä on alueen erityisominaisuutta osoittava merkintä, joka ei varaa tai määrää aluetta tiettyyn tarkoitukseen. Merkintään ei liity myöskään rakentamisrajoituksia. Myös muu maankäyttö näillä alueilla on mahdollista. Merkintään voidaan liittää määräyksiä, joilla ohjataan tarkempaa suunnittelua esimerkiksi luonto- tai maisemavaikutusten osalta.
Lisätietoa Keski-Suomen maakuntakaavasta 2040
Ota yhteyttä
Hanna Kunttu
suunnittelujohtaja
040 591 5901
hanna.kunttu[at]keskisuomi.fi
Alueidenkäytön suunnittelu, maakuntakaavoitus, liikennejärjestelmäsuunnittelu ja vaikuttamistyö
Liisa Bergius
maakunta-arkkitehti
040 590 2296
liisa.bergius[at]keskisuomi.fi
Maakuntakaavoitus, asutusrakenne ja kulttuuriympäristö
Reima Välivaara
ympäristöpäällikkö
040 595 0918
reima.valivaara[at]keskisuomi.fi
Ympäristö, luonnonsuojelu, ympäristövaikutukset
Juuso Huhtala
paikkatietosuunnittelija
040 595 0174
juuso.huhtala[at]keskisuomi.fi
Paikkatietojärjestelmät ja ‑aineistot, karttatuotanto
Valtteri Paakki
maakuntasuunnittelija
040 525 6059
valtteri.paakki[at]keskisuomi.fi
Maakuntakaavan suunnittelu, osaamisen ennakointi, hankerahoituksen tehtävät, paikallista uusiutuvaa energiaa liikkumiseen -hanke