Maakunnan yhteistyöryhmä: Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolla tuetaan hiilineutraaliustavoitteen toteutumista

2022 Ajankohtaista Tiedotteet • 24.2.2022 | Jenni Isopahkala

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) hyväksyi kokouksessaan Keski-Suomen alueellisen suunnitelman oikeudenmukaisen siirtymän rahastolle eli JTF:lle (Just Transition Fund).

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, eli JTF-rahasto, on osa kokonaisuudesta, jolla Euroopan unioni saavuttaa hiilineutraaliustavoitteensa 2050 mennessä. Rahaston tarkoituksena on tukea alueita ja toimialoja, joihin hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtyminen vaikuttaa eniten. Suomen osalta JTF-erityistavoitteena on turpeen energiakäytöstä luopuminen. MYR hyväksyi osaltaan maakunnan alueellisen suunnitelman rahoituksen kohdentamisesta ja toimenpiteistä, ja asia etenee seuraavaksi JTF-ohjausryhmän käsittelyyn.

– Keski-Suomessa turvetta on käytetty laajasti energiantuotantoon ja sen tuottaminen on työllistänyt alueen ihmisiä. Siksi turpeen tuotannon ja käytön vähentämisen aiheuttamat taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat Keski-Suomelle merkittävät. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolla pyritään vastaamaan monipuolisesti siirtymävaiheen vaikutuksiin, toteaa maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Mikko Tiirola.

JTF-rahastolla korvataan sekä välittömiä että välillisiä aluetalousvaikutuksia. Laajaan toimenpidevalikoimaan kuuluvat muun muassa yritysten investointi- ja kehittämistuet, henkilöstön koulutus ja yrittäjien neuvonta. Tavoitteena on muun muassa löytää alalla toimiville yrittäjille uutta liiketoimintaa ja työntekijöille korvaavaa työtä. 

Aamupäivän kokouksessa päätettiin myös käyttämättä jääneiden rahoituksen myöntövaltuuksien kehyssiirroista Keski-Suomen ELY-keskukselta Pirkanmaan liitolle Keski-Suomen kehykseen. Kehyssiirroilla on tarkoitus varmistaa maakunnan REACT EU- ja EAKR-rahoituksen täysimääräinen hyödyntäminen Keski-Suomen kehittämiseen ja Jämsälle varatun EAKR-rahoituksen kohdentaminen Jämsän äkillisen rakennemuutoksen tarpeisiin.

Uuden maakuntastrategian perustana olevan kokonaiskestävyyden ajankohtaisia terveisiä luonnonvarojen kestävän käytön tutkimuksesta ja innovaatioista kokoukseen toivat professorit Ari Väisänen ja Mikko Mönkkönen Jyväskylän yliopistosta. 

– Olemme rakentaneet Suomen merkittävimmän kemian kiertotalouden osaamiskeskittymän, jossa tehdään analyyttisen kemian menetelmäkehitystä ja koulutetaan huippuosaajia. Yksi esimerkki on kriittisten raaka-aineiden talteenoton huippututkimus kehittämäämme 4D Filter -sieppariteknologiaa hyödyntäen, kertoi analyyttisen kemian ja kiertotalouden professori Ari Väisänen.

– Maapallo ja luonto asettavat ekologiset reunaehdot, joiden puitteissa talous ja yhteiskunnan eri toiminnot on järjestettävä. Ekologinen kestävyys ei ole vaihdettavissa, ja siksi kokonaiskestävyyteen pohjautuva maakuntastrategia on edelläkävijän valinta, onnitteli soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen strategiatyössä mukana olleita. 

Vuoden ensimmäisen kokouksen 24.2.2022 esityslista on luettavissa Keski-Suomen liiton verkkosivulla.

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) on lakisääteinen toimielin, joka linjaa maakunnan kehittämistä ja EU-tukien jakoa alueellaan. Maakunnan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina maakunnan poliitikot, ohjelmia rahoittava ELY-keskus sekä sidosryhmiä; työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä, yrityksiä, järjestöjä ja muita alueen kehityksen kannalta keskeisiä tahoja. Keski-Suomessa yhteistyöryhmään kuuluu puheenjohtajan lisäksi 24 varsinaista jäsentä.

Lisätietoja:

Mikko Tiirola
maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja
mikko.tiirola[at]mtk.fi

Pekka Hokkanen
maakuntajohtaja
040 595 00
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

Pirjo Peräaho
aluekehitysjohtaja
040 591 0760
pirjo.peraaho[at]keskisuomi.fi

Hilkka Laine
rahoituspäällikkö
0405950014
hilkka.laine(at)keskisuomi.fi

Hannu Koponen (MYR:n sihteeri)
kehittämispäällikkö
040 595 0009
hannu.koponen[at]keskisuomi.fi