Vuosikymmeniä hoettiin sitä, että maailma pienenee. Laivat, junat ja lentokoneet nopeuttivat matkustamista aina vuoden 2020 alkukuukausiin saakka. Nyt, pandemian ja sen tuomien haasteiden keskellä olemme samalla kuitenkin siinä hetkessä, kun etäisyydet oikeasti kutistuivat.
Asiantuntijan työ ja mahdollisuudet osallistua on nyt alueellisesti tasa-arvoisempaa. Työpäivää ei tarvitse suunnitella sen mukaan missä on ja kuinka kauan siirtymään menee aikaa, vaan sisältöjen kautta. Aamulla minulla on palaveri Saarijärveltä, sitten on lyhyt kahvitauko kollegoiden kanssa Keski-Suomen liitosta, jonka jälkeen seminaari Helsingistä ja sitten vielä ajankohtaiset Brysselistä. Vanhassa maailmassa olisin kirjoittanut Saarijärvellä, liitossa, Helsingissä ja Brysselissä. Ja silloin olisin voinut mahduttaa päivääni maksimissaan kaksi edellä mainituista. Nyt navigoin itseni palaverista toiseen hiirtä klikkaamalla, ilman vaivalloisia siirtymiä.
Etäaika on tehnyt meistä etätyöntekijöistä hieman enemmän koneita. Yhdessä hetkessä minun pitää tehdä sujuva siirtymä asiakokonaisuudesta johonkin aivan toiseen. Ilman biotaukoa. Etä-maailmassa, täällä Teamsin ja Zoomin välillä sukkuloidessa, ei aina myöskään malta pysähtyä. Vaikka pitäisi. Kun kokoukset täyttävät päivän on vaarana se, että ei jää aikaa miettiä kuulemaansa ja tehdä johtopäätöksiä. Kollegoiden kanssa kuulemansa reflektointi jää pois, kun kaikki me sujahdamme seuraavaan tapaamiseen.
Olemme varmasti tuottavampia etänä. Tuottavuus ei saa kuitenkaan olla kaikki kaikessa – prosessien nopeutuessa ja taukojen vähetessä on vaarana se, että jotain vähintään vioittuu, ellei jopa mene rikki. Työpäivän ja -viikon suunnitelmallisuuden tarve on lisääntynyt ja itsensä johtamisen merkitys on kasvanut. Mutta niin on myös työyhteisön, sekä esimiesten että kollegoiden, merkitys. Etäaika vaatii toisenlaista johtamisen otetta, mutta myös uusia alaistaitoja. Vanhalla kaavalla ei voi toimia tässä uudessa maailmassa.
Kaipaan sosiaalisia kontakteja ja uusien ihmisten kanssa ajatusten vaihtoa. Teamsissa ei tutustu, siellä ollaan tunti käsiteltävän asian äärellä ja sitten klikataan itsemme seuraavaan kalenterimerkintään. Ihmiset ovat tapaamisissa omissa mustissa laatikoissaan, kamera pois päältä ja mykistettyinä. Ei siinä silloin paljoa ideoida. En kaipaa paikasta toiseen matkustamista, vaan perillä oloa. Kaipaan kahvitaukojen ja lounaiden vapaata keskustelua ja ajatusten vapaata vaihtoa. Kaipaan myös sitä, että saan nauraa kollegoiden kanssa. Kaikki tuo lisäsi työhyvinvointiani ja samalla aktivoi minua ajattelemaan uusilla tavoilla.
Pieni pallonmuotoinen virus muutti paljon. Millaiseen työmaailmaan palaamme, kun tarpeeksi moneen olkapäähän on saatu kaksi piikkiä? Siihen en osaa vastata, mutta toivon että jatkossa saan sekä kohdata teitä vapaammin, että tehdä tuottavuuspyrähdyksiä kotitoimistoltani. Pidetään huoli siitä, että uusi työn tekeminen sisältää vain parhaat puolet sekä entisestä että nykyisestä.