Quo vadis, Keski-Suomi?

Ajankohtaista Blogi • 22.1.2021 | Pekka Hokkanen

Tammikuun pakkasia ja tuiskuja pidellessä vuosi 2021 näyttäytyy toiveikkuuden ja uuden kasvun vuotena. Korona on kurittanut armotta Keski-Suomea kohta vuoden, joskin olemme selvinneet niin maakuntana kuin kansankuntana verraten hyvin tästä globaalista kriisistä. Toivon kevään tuovan koronarokotusten laajentuessa ratkaisevan käänteen pandemiassa ja sen myötä erilaisten rajoitusten poistumista. Koronasta vapautumisen myötä meiltä tulee löytyä vahvaa etunojaa ja tehokasta lähtökiihdytystä. Kun saamme terveydellisen niskalenkin, on iskun paikka kasvun ja elinvoimaisuuden hyppäykselle maakunnassamme.

Tänä vuonna on paljon asioita, joilla on merkitystä Keski-Suomen tulevaisuudelle. Euroopan unionin koronatoimet sekä uuden ohjelmakauden alkaminen ovat keskiössä, kun tarkastellaan elvytys- ja kehittämistoimia sekä näiden rahoitusta. Vahvasti vientivetoisessa maakunnassamme Keski-Suomen tulee saada oikeudenmukainen osuus niin EU:n kuin kansallisesta aluekehitys- ja elvytysrahoituksesta. Koronakriisistä toipumiseen käytetään nopeita, kertaluonteisia toimia, joilla tavoitellaan pysyviä vaikutuksia. Maakunnan elinkeinotoiminnan elvyttäminen ja teollisuuden uudistaminen ovat oleellisia tekijöitä koko Suomen toipumisen näkökulmasta. Talous on saatava pyörimään nopeilla, järkevästi kohdennetuilla toimenpiteillä. Sisällöllisesti elpymistoimissa korostuvat niin vihreään siirtymään kuin digitaalisuuteen liittyvät teemat. Molemmat istuvat hyvin Keski-Suomen vahvuuksiin ja kehittämiskärkiin. Yksittäinen tärkeä kysymys on turvetuotannon tulevaisuus ja siihen liittyvä oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahoitus. Maakunnan oma syksyllä laadittu selviytymissuunnitelma antaa hyvät suuntaviivat koronasta toipumiselle.

Keski-Suomen tulevaisuutta ja kehittymisen suuntaa linjataan uudessa maakuntastrategiassa. Olemme käynnistäneet prosessin, jossa laaditaan noin vuoteen 2050 tähyävä maakuntasuunnitelma, sekä neljän vuoden aikajänteellä (2022-2025) operoiva maakuntaohjelma. Myös maakuntakaavaa päivitetään. Tässä strategiaprosessissa kirkastuu ja kiteytyy maakunnan yhteinen tahtotila – mikä on Keski-Suomen suunta ja strategiset valinnat. Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma ovat leimallisesti yhteinen tahdonilmaus, jolla vahvistetaan myös maakuntaidentiteettiä ja -henkeä. Toivon koko maakunnan toimijoilta aktiivista osallistumista yhteiseen prosessiin. Osallistumisen eri kanavia ja mahdollisuuksia lupaamme tarjota monipuolisesti.

Haluan maakuntastrategian osaltaan vahvistavan maakunnan yhtenäisyyttä ja koheesiota, ja samalla lieventävän polarisaatiokehitystä. On tärkeätä tunnistaa tulevaisuuden vahvuutemme ja tehdä rohkeita valintoja. Teemat kuten biotalous, digitalisaatio, osaaminen, ilmastonmuutos, saavutettavuus ja monipaikkaisuus ovat taatusti vahvasti esillä strategiatyössämme. Peräänkuulutan Keski-Suomelta vahvaa muutosjoustavuutta, mikä on elinvoimaisen ja hyvinvoivan maakunnan välttämätön kyky ja ominaisuus. Strategisten valintojen rinnalla tulee säilyttää oikea muutosjoustavuus, näin vahva suunta ja tavoite pysyy tähtäimessä.

Kevät tuo kuntavaalit. Niiden myötä saamme uudet päättäjät sekä kuntiin että ylikunnallisiin toimielimiin kuten maakuntavaltuustoon ja -hallitukseen. Uudet päättäjät tarttuvat luottamustoimiinsa poikkeuksellisen mielenkiintoisessa tilanteessa; koronakriisin lisäksi monet maakunnan kannalta tärkeät asiat ovat vuonna 2021 taitekohdassa. Nyt tarvitaan tulevaisuusorientoitunutta viisautta tehdä Keski-Suomen kannalta menestyksellisiä päätöksiä.

Keski-Suomen liitto juhlii tänä vuonna myös 30-vuotista taivaltaan. Yhdistyspohjainen jo vuonna 1929 perustettu maakuntaliitto ja vuonna 1968 toimintansa aloittanut seutukaavaliitto yhdistyivät vuonna 1991 nykymuotoiseksi, kuntayhtymäpohjaiseksi maakuntaliitoksi. Juhlavuotemme on työntäyteinen; rohkenen tituleerata vuotta 2021 aluekehittämisen supervuodeksi, siinä määrin monia ja vaikutukseltaan merkittäviä asioita juhlavuoteemme sisältyy.

Ota yhteyttä!

Pekka Hokkanen

Pekka Hokkanen

maakuntajohtaja

040 595 0016

pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi