Kulttuurin rahoitushaku päättyy 2.9. 

2024 Ajankohtaista Tiedotteet • 16.8.2024 | Jenni Isopahkala

Kulttuurin ja yhteisöllisyyden rahoitushaun toisella kierroksella on haettavana reilut 250 000 euroa. Syksyn hakujakso päättyy 2.9.2024.

Keski-Suomen maakuntahallitus kohdensi keväällä Keski-Suomen kehittämisrahaston rahoituksen keskisuomalaista kulttuuria, identiteettiä ja yhteisöllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin.  Syksyn toiselle hakukierrokselle jäi puolen miljoonan euron kokonaispotista reilut 250 000 euroa. Käynnissä oleva hakujakso päättyy 2.9.2024, jonka jälkeen hakemukset käsitellään syys- ja lokakuun aikana.

Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia

Kahden edellisen vuoden tapaan kehittämisrahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksille ja säätiöille. Hankkeen voi toteuttaa myös useamman toimijan yhteishankkeena ja julkiset yhteisöt voivat olla hakijoina, kun kumppanina on yhdistys tai muu kolmannen sektorin yhteisö. Rahoitettavilla hankkeilla voidaan esimerkiksi kehittää tapoja, joilla keskisuomalaiset voivat huolehtia omasta ja läheistensä kulttuurihyvinvoinnista tai rakentaa yhdenvertaisia osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia lapsille, nuorille ja ikääntyneille asukkaille. Rahoitettavien hankkeiden tulee edistää Keski-Suomen strategian toteutumista.  

Myönnettävän tuen määrä on noin 20 000–100 000 euroa hanketta kohti ja hankkeen toteutusaika voi olla noin puolesta vuodesta enintään kolmeen vuoteen. Hankkeen tuloksena voi syntyä esimerkiksi kokeilu, pilotointi tai esiselvitys. Rahoituksen tarkemmat ehdot on kirjattu Keski-Suomen kehittämisrahoituksen verkkosivulta löytyvään hakuilmoitukseen.

Keski-Suomen kehittämisrahaston verkkosivuille

 

Lisätiedot:

Kulttuuri
Kimmo Suortamo
kulttuurin asiantuntija
040 648 8113
kimmo.suortamo[at]keskisuomi.fi

Aluekehittäminen
Pirjo Peräaho
aluekehitysjohtaja
040 591 0760
pirjo.peraaho[at]keskisuomi.fi