Keski-Suomi katsoo huomiseen uteliaasti, rohkeasti ja välittäen

2024 Ajankohtaista Tapahtumat Tiedotteet • 18.4.2024 | Jenni Isopahkala

Keski-Suomen päivää on juhlittu tänään 18.4. useissa tapahtumissa eri puolilla maakuntaa ajankohtaisten teemojen, kohtaamisten, keskustelujen ja kulttuurin äärellä.

Keski-Suomen Nuorisofoorumi tarjosi tilaa ja aikaa nuorten ja aikuisten yhteisille keskusteluille nuorten valitsemista aiheista. Mielenterveyttä käsittelevissä puheenvuoroissa korostui tarve tukea hyvinvointia ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kautta. Nuoret haastoivat aikuisia laittamaan rajoja esimerkiksi puhelimen käyttöön koulupäivien aikana ja kotona.

Tilaisuudessa opittiin myös tekoälyn monista mahdollisuuksista ja pureuduttiin turvallisuuden kysymyksiin.

Nuorisofoorumiin tervehdyksen tuonut maakuntajohtaja Pekka Hokkanen painotti koulutuksen ja palvelujen järjestämisen tärkeyttä. Hän korosti myös osallisuuden merkitystä hyvinvointiin.

– Nuorisovaltuuston toiminta on mainio esimerkki nuorten vaikutusmahdollisuuksista. Olkaa rohkeita ja uteliaita, Hokkanen kannusti nuoria.

Vanhukset haluavat tietoa ja tukea

Keski-Suomen päivän juhlatilaisuuden kohderyhmänä olivat eläkeläiset. Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden ja Jyväskylän vanhusneuvoston järjestämässä tilaisuudessa kuultiin vanhusneuvoston toiminnasta ja keskusteltiin ikääntyneiden toiveista ja odotuksista.

Ehdotuksissa ideoitiin uutta vapaa-ajan toimintaa, toivottiin ratkaisuja ja tukea monimutkaisen teknologian täyttämän arjen helpottamiseen ja ehdotettiin tapoja lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

– Ottakaa yhteyttä ja pyytäkää meitä vanhusneuvoston jäseniä mukaan omien yhdistystenne kokouksiin, vinkkasi vanhusneuvoston puheenjohtaja Marja Leena Makkonen.

– Sosiaaliset suhteet ovat hyvinvoinnille tärkeitä. Tärkeintä on saada ihmisiä liikkeelle, korosti varapuheenjohtaja Markku Suortamo.

Päivän teeman Hyvää huomista Keski-Suomi! mukaisesti tilaisuudessa muistutettiin myös toivon ja luottamuksen näköalojen esiintuomisesta. Valoisaan tunnelmaan yleisön johdattelivatkin konserttikanteleiden nuoret taiturit, Kimallekaksikko Helmiina Kantlin ja Ella Roimela.

Sataa tai paistaa – Keski-Suomi liikkuu ja liikuttaa

Keski-Suomen päivän kunniaksi julkaisimme tänään uuden videon, jonka teemana on liikkumiseen, ulkoiluun ja monenlaisten ihmisten kohtaamiseen kannustaminen. Humoristisella videolla pyydetään ulos muun muassa rumpali-Iiroa ja isoäiti-Telleä. Lähetkö ulos? -videon voi katsoa Keski-Suomen liiton Youtube-kanavalta.

Video on osa Keski-Suomi liikkuu 2030 -agendaa, jolla vastataan keskisuomalaisten liian vähäiseen liikkumiseen, liialliseen paikallaanolon ja eri ikäryhmien fyysisen toimintakyvyn heikkenemiseen. Se on toteutettu yhteistyössä Keski-Suomen Liikunta ry:n, Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Keski-Suomen kuntien kanssa ja rahoitettu Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KEHO:n OP Keski-Suomelta saamasta lahjoituksesta. Lähde sinäkin nauttimaan Keski-Suomen maisemista ja ihmisistä videon siivittämänä!

Artikkelikuva: Keski-Suomen päivän kirjastokeikka Keuruun kirjastossa 18.4.2024. Kansalaisopiston Ukulele-ryhmä soittaa johtajanaan Ann-Marie Hakulinen. Valokuvaaja: Hanne Rokkonen.

 


 

Keski-Suomi liikkuu: Lähetkö ulos?