Kannanotto: Kasvuallianssi rakentamaan kestävää ja kilpailukykyistä Suomea

2023 Ajankohtaista Tiedotteet • 6.11.2023 | Jenni Isopahkala

Tuemme Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kaupunkien esitystä työ- ja elinkeinoministeriölle valtion ja kasvukaupunkien yhteisestä kasvuallianssista.

Lahti, Jyväskylä ja Kuopio esittävät työ- ja elinkeinoministeriölle valtion ja kasvukaupunkien yhteistä kasvuallianssia, jonka avulla rakennetaan kestävää ja kilpailukykyistä Suomea. Uuden kumppanuuselimen pääasiallinen tehtävä on turvata osaavan työvoiman saatavuus sekä osaamisen vahvistaminen, kilpailukykyisen ja kestävän kaupunkialustan rakennuspilarit sekä kansainvälistyvä ja turvallinen Suomi. Tässä työssä suurilla ja kasvavilla kaupungeilla on oma merkittävä roolinsa.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen maakuntahallitusten puheenjohtajat Tahvo Anttila (kesk.) Mira Kokkonen (kesk.) ja Pekka Komu (sd.) painottavat, että ”kasvavia kaupunkeja on myös sisämaassa ja siksi onkin tärkeää, että koko maan kasvupotentiaali hyödynnetään turvallisen ja elinvoimaisen Suomen parhaaksi”.

Säännöllisesti kokoontuva Kasvuallianssi mahdollistaa vuoropuhelun kasvavien kaupunkien sekä pääministerin, kunta- ja alueministerin kuin myös muiden ministeriöiden sisäisten toimijoiden välillä. Kolmesta kaupungista ja valtiosta rakentuva kumppanuus mahdollistaa avoimen keskinäisen vuoropuhelun.

Tutustu koko kannanottoon

 

Lisätietoja: 

Tahvo Anttila
maakuntahallituksen puheenjohtaja
0500 746 571
tahvoanttila[at]gmail.com

Pekka Hokkanen
maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi