Infra on vetovoimaa!

2023 Ajankohtaista • 17.10.2023 | Jenni Isopahkala

Elinvoimatekonamme lupaamme vauhdittaa Keski-Suomen yritysten toimintaympäristöjen kehittämistä Suomen ripeimpänä rahoituspäätösten tekijänä.  

Digitalisoituminen muokkaa toimintatapojamme, mutta ei vähennä vetovoimaisen infrastruktuurin merkitystä elinvoimalle – päinvastoin. Korkeatasoiset toimintaympäristöt hyvillä sijainneilla auttavat yrityksiä sijoittumaan sekä rohkaisevat päättämään investoinneista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Etenkin huonomman taloussuhdanteen aikana hankerahoituksella on merkittävä rooli yritysten kehittymiselle ja kasvulle. 

Keski-Suomen liittona vauhditamme kuntia tekemään 8,8 miljoonan euron investoinnit yritysten toimintaympäristöön. Olemme myöntäneet jo 6,1 miljoonaa euroa Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) tukea seitsemälle hankkeelle. Tulevia investoijia ovat sekä alueilla jo toimivat että uudet, alueille sijoittuvat yritykset. 

Olemme Suomen ripein maakunnan liitto EU-rahoituspäätösten tekemisessä. JTF-tuen hakijat saivat arvioinnin tulokset jo kolmen viikon kuluttua hakemuksensa jättämisestä. Lupaamme huolehtia jatkossakin, että rahoitus Keski-Suomessa liikkuu parhaisiin hankkeisiin ripeästi ja ammattitaitoisesti. Tämän teemme tietenkin keskisuomalaisittain hyvällä yhteistyöllä, välittävällä palveluasenteella, erinomaisella viestinnällä ja kannustavalla sparrauksella. 

 

Keski-Suomen kuntien JTF-rahoituksella tuetut investoinnit kartalle sijoitettuna. Nämä löytyvät leipätekstistä kuvan alta.

 

Keski-Suomen kunnat investoivat yritysten toimintaympäristöihin 8,8 miljoonaa euroa seuraavasti: Koivurannan teollisuusalue Karstulassa 1 654 450 €, Linnan teollisuusalue Saarijärvellä 471 435 €, Pihtiputaan VT 4 matkailuympäristö 999 775 €, Logistiikkakeskus Wiilo Viitasaarella 4 462 500 €, Viitasaaren vesistömatkailu 699 944 €, Konneveden toripuisto 417 703 €, Laukaan Saraakallion laituri ja opastuskeskus 75 110 €. Hankkeille on myönnetty yhteensä 6,1 miljoonaa euroa Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) tukea. 

Keski-Suomen elinvoimalupauksen allekirjoittaneiden toimijoiden elinvoimateot julkaistaan Keski-Suomen Yrittäjien uutisvirrassa.