Maakuntahallitus päättää maakuntakaavan ehdotuksesta 1.9.

2023 Ajankohtaista Tiedotteet • 25.8.2023 | Jenni Isopahkala

Maakuntakaavan käsittely siirtyi viikolla

Keski-Suomen maakuntahallitus päättää Keski-Suomen maakuntakaavan 2040 ehdotuksesta ylimääräisessä kokouksessaan 1.9.2023. Tänään kokouksessa asialistalla ollut pykälä poistettiin ja asian käsitteleminen siirrettiin viikon päähän maakuntajohtaja Pekka Hokkasen muutosehdotuksesta. Ehdotuksen perusteena oli Keski-Suomen liiton verkkosivuilla julkaistulta esityslistalta puuttuneet liitteet.

– Maakuntakaavan valmistelua on viety eteenpäin huolellisesti, avoimella ja osallistavalla prosessilla. Haluamme näin merkittävän päätösasian kohdalla varmistaa, että sama linja säilyy loppuun asti, toteaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Tahvo Anttila.

Maakuntakaavan 2040 valmistelun on tarkoitus edetä ehdotusvaiheen julkiseen kuulemiseen syyskuun alkupuolella.

Talous- ja toimintasuunnittelu etenee hyvässä aikataulussa

Kokouksessa kuultiin Keski-Suomen liiton vuoden 2024 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman valmistelun tilanne sekä suunnitelmakauden päätavoitteet. Hallintopäällikkö Hanna Reinin mukaan toiminnan ja talouden suunnittelussa on tärkeää löytää tasapaino. Valmistelu käynnistettiinkin tänä vuonna aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa, jotta päästään samaan rytmiin jäsenkuntien suunnittelun kanssa.

Maakuntahallitus antoi lausunnon hallinto-oikeudelle päätöksestään 26.5.2023 § 41: Keurusselän retkeilyalueen esiselvitys -hanke, ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaesityksestä vuosille 2024–2027. Kokouksessa hyväksyttiin myös maakunnan liittojen ja Suomen Kuntaliiton palvelusopimus.

Kokouksen esityslista on luettavissa verkkosivuillamme.


Lisätiedot:

Tahvo Anttila
maakuntahallituksen puheenjohtaja
0500 746 571
tahvoanttila[at]gmail.com

Pekka Hokkanen
maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

Hanna Kunttu
suunnittelujohtaja
040 591 5901
hanna.kunttu[at]keskisuomi.fi

Hanna Reini
hallintopäällikkö
040 596 5993
hanna.reini[at]keskisuomi.fi