Keski-Suomen aikajana 3/2022: Synkentynyt maailmantilanne ei vaikuttanut alkuvuoden hyvään talouskasvuun

2022 Ajankohtaista Tiedotteet • 7.10.2022 | Kirsi Mukkala

Keski-Suomen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto jatkoi vahvassa kasvussa vuoden 2022 alkupuoliskolla. Koronakriisistä elpyminen jatkui ja kasvua kertyi 10,5 % vuoden takaisesta. Kasvun taustalla oli mm. tuotantoketjujen häiriöiden helpottaminen ja palvelukysynnän toipuminen pandemiasta. Keski-Suomessa liikevaihdon kasvu on jäänyt kuitenkin koko maan vauhdista. Koko maassa yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi alkuvuonna 17,3 % edellisvuodesta.

Keski-Suomen yritysten yhteenlaskettu vientiliikevaihto on kehittynyt nousujohteisesti, mutta kasvu on hidasta koko maahan verrattuna. Tammi-kesäkuussa 2022 vientiliikevaihto kasvoi Keski-Suomessa 5,1 % ja koko maassa 29,1 % edellisvuodesta. Teknologiateollisuuden pitkään vahvana jatkunut kasvu on maltillistunut. Metsäteollisuutta kuritti lähes neljä kuukautta kestänyt paperiliiton lakko UPM:n tehtailla.

Rakentaminen kasvun kärjessä

Kaikille päätoimialoille kirjattiin Keski-Suomessa kasvua alkuvuonna 2022. Rakentamisen alan yritysten liikevaihto kasvoi 15,4 % edellisvuodesta. Kasvu oli koko maata vahvempaa. Kysyntään ja nopeaan kustannusten nousuun liittyvä epävarmuus heijastuu kuitenkin tuleviin rakennushankkeisiin. Myös rakennuslupien määrän vähentyminen viittaa markkinan hiljentymiseen.

Yksityisten palvelualojen liikevaihto oli Keski-Suomessa 10,4 %:n kasvussa, kun taas koko maassa 17,4 %. Alkuvuonna 2022 erityisesti majoitus- ja ravitsemistoiminta kasvoi koronarajoitusten hellittäessä ja kysynnän purkautuessa. Yksityisen kulutuksen kasvua varjostaa kuluttajien käytettävissä olevien reaalitulojen väheneminen. Kuluttajien luottamus sekä omaan että Suomen talouteen on synkentynyt.

Teollisuusyritysten liikevaihto ylsi Keski-Suomessa alkuvuonna 9,3 %:n kasvuun, joka jäi kuitenkin selvästi jälkeen koko maan ripeästä 25,2 %:n kasvusta. Teollisuusyritysten tilanteet vaihtelevat ja tulevassa kehityksessä on paljon epävarmuutta. Vahvat tilauskannat kantavat osaa maakunnan teollisuusyrityksistä pitkälle tulevaan.

Kaupan ala kasvoi korona-aikana vauhdikkaasti Keski-Suomessa. Pandemian vaikutukset kauppaan ovat vähentyneet, mutta kasvu jatkui edelleen vuoden 2022 alkupuoliskolla 4,9 %:n vauhtia. Liikevaihtoa nostaa myös kohonnut hintataso. Kuluttajien vaisut näkymät ja ostovoiman heikentyminen voivat hillitä jatkossa kaupan alan kasvua.

Työvoimalle on kysyntää

Hyvän työllisyystilanteen jatkumisesta kertoo yritysten henkilöstömäärän kasvu. Henkilöstömäärän vuosimuutos Keski-Suomessa (4,7 %) ylitti alkuvuonna hienokseltaan jopa koko maan kasvun (4,4 %). Henkilöstömäärä kasvoi kaikilla päätoimialoilla – erityisen vahvasti palvelualoilla. Ammattityövoiman puute tunnistetaan merkittäväksi kasvun esteeksi useissa yrityksissä.

Kasvu ripeintä pohjoisessa Keski-Suomessa

Tammi-kesäkuussa 2022 Äänekosken seudun yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 20,8 % edellisvuodesta ja Saarijärvi-Viitasaaren seudulla yllettiin 18,3 %:n kasvuun. Hieman koko maan 17,3 %:n kasvusta jäivät Keuruun (14,3 %) ja Jyväskylän seudut (9,6 %).

Joutsan seudulla yritysten liikevaihto on jäänyt jälkeen koko maan kehityksestä, mutta alkuvuoden kasvu oli kuitenkin 7,1 % edellisvuodesta. Jämsässä kehitys on ollut edelleen laskusuuntaista – vaikkakin selvästi tasaantuen. Jämsään kirjattiin pieni 2,2 %:n lasku vuoden takaisesta. Yritysten henkilöstömäärän kasvu edellisvuodesta oli alkuvuonna vahvinta Äänekosken ja Jyväskylän seuduilla.

Epävarmuus leimaa tulevaa

Ukrainan sodan myötä talouden yleiset kasvunäkymät ovat heikentyneet. Vuoden 2022 toisella vuosipuoliskolla kasvun ennakoidaan hiipuvan. Energiakriisin aiheuttama negatiivinen vaikutus alkaa hidastaa kasvua yhä enemmän. Kauppakamarien tekemän kyselyn mukaan keskisuomalaisten yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet, mutta eivät kuitenkaan romahtaneet.

Seuraava Keski-Suomen Aikajana julkaistaan huhtikuussa 2023, jolloin tarkastellaan maakunnan elinkeinoelämän kehitystä koko vuoden 2022 osalta.

Aikajanan tuottavat Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki, Jämsän kaupunki, Keulink Oy, Äänekosken kaupunki, Witas Oy, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy sekä Saarijärven kaupunki.

Lue aineisto kokonaisuudessaan: Keski-Suomen Aikajana 3/2022

Lisätietoa
Kirsi Mukkala
aluekehitysasiantuntija
040 595 0002
kirsi.mukkala[at]keskisuomi.fi