Keski-Suomen strategia – anna mielipiteesi ja vaikuta

Ajankohtaista Blogi • 2.6.2021 | Enni Huotari

Millaisessa Keski-Suomessa haluamme elää vuonna 2050? Siinä kysymys, jota on pohdittu kevään aikana 300 ihmisin voimin. Laadimme tänä vuonna uuden Keski-Suomen maakuntastrategian, joka on suunnitelmakokonaisuus Keski-Suomen kehittämisestä sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä.

Strategia on koko maakunnan yhteinen, joten haluamme työstää sitä yhdessä ja mahdollisimman laajasti osallistaen.

Tulevaisuusajattelu on haastava laji, johon koronan myllertämä maailma tuo vielä lisähaastetta. Elämämme on pandemian vuoksi kovin erilaista kuin puolitoista vuotta sitten, ja siksi tulevaisuuden ja jatkumoiden hahmottelussa on enemmän epävarmuuksia. Korona teki myös strategian työstämisestä ja erityisesti osallistamisesta erilaista. Kokoontumisrajoitusten vuoksi kevään keskustelut toteutettiin etätyöpajoina, joihin osallistui kuntien, yritysten, koulutusorganisaatioiden, järjestöjen ja muiden maakunnan kehittämisestä kiinnostuneiden tahojen edustajia. Työpajoja on maalis-toukokuun aikana järjestetty 21 kappaletta. Näistä työpajoista on saatu kasaan valtava määrä tietoa ja ajatuksia Keski-Suomen yhteisen kehittämisen pohjaksi.

300 ihmistä on iso joukko ja pitää sisällään paljon erilaisia taustoja ja kulmia, joista Keski-Suomen kehittämistä katsotaan. Vaikka näkemyksissä on toki eroja, on ollut hieno huomata miten samat teemat toistuvat työpajoissa, riippumatta osallistujajoukosta. Yhteisen tahtotilan luominen onkin noussut useissa työpajoissa esille. On pohdittu niitä tekijöitä, joilla Keski-Suomi erottautuu joukosta ja ottaa edelläkävijän roolin. Työpajoissa keskusteltiin myös paljon ajan ilmiöistä, nuorten ja mielen hyvinvoinnista, työpaikoista, väestön ikääntymisestä, liikkumisesta sekä ilmastonmuutoksesta ja monimuotoisuudesta.

Mikä merkitys tällä kaikella sitten on? Strategia kuvaa Keski-Suomen maakunnan yhteisiä asioita, joiden toteuttaminen vaatii yhteistyötä sekä osaamisen ja rahoituksen kokoamista. Strategia nostaa siis esiin niitä asioita, joihin nyt ja tulevaisuudessa haluamme panostaa ja jotka nähdään tärkeinä Keski-Suomen kehittämisessä ja menestymisessä. Strategian sisällöillä on myös merkitystä rahoituksen ohjaamisen ja hakemisen kannalta.

Työpajojen aineiston, tilastotiedon, ennakkoarvioiden ja Keski-Suomen vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien (skenaarioiden) pohjalta on koottu strategian raakaversio, jota voi kommentoida otakantaa.fi -palvelussa 25.5.–15.6. Nyt on siis hyvä aika vaikuttaa strategian sisältöihin. Kommentointimahdollisuus on kaikille avoin ja kommenttien perusteella työstämme strategialuonnoksen elo-syyskuun vaihteeseen. Toivommekin keskisuomalaisilta ja muilta Keski-Suomen asioista kiinnostuneilta mahdollisimman paljon kommentteja, koska maakunnan tulevaisuus on meidän kaikkien yhteinen juttu. Millaisessa Keski-Suomessa sinä haluat elää ja asua?

Kommentoimaan pääset seuraavan linkin kautta: https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/619/osallistuminen/1112/kysely/

Lue lisää strategiaprosessistamme: https://keskisuomi.wonstasite.com/elinvoima-ja-kehittaminen/strategia/keski-suomi-2050/