Käyttäisitkö joukkoliikennettä, jos pysäkeille olisi helpompi saapua? – Vastaa kyselyyn liityntäpysäköinnin tarpeistasi

Ajankohtaista Tiedotteet • 24.5.2021 | anttisiukola

Keski-Suomen maakunnassa on käynnistynyt selvitystyö liityntäpysäköinnin kehittämiseksi. Parhaillaan käynnissä olevassa nettikyselyssä keskisuomalaiset pääsevät kertomaan, minkä pysäkkien tai asemien pysäköintialueiden kehittäminen on kiireellisintä.

– Haluamme kuunnella mahdollisimman laajasti niin aktiivisesti kuin harvemmin joukkoliikennettä käyttävien näkemyksiä, sanoo suunnittelupäällikkö Hanna Kunttu Keski-Suomen liitosta.

Tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen suosiota. Liityntäpysäköinnillä tarkoitetaan matkaa esimerkiksi autolla, polkupyörällä tai mopolla joukkoliikenteen pysäkille tai asemalle, minkä jälkeen matka jatkuu junalla tai bussilla määränpäähän.

Laadukas liityntäpysäköintipaikka voi tulevaisuudessa tarjota esimerkiksi sähköauton tai -pyörän latausmahdollisuuden tai muita palveluita.

– Nettikyselyssä vastaajat voivat tehdä karttamerkintöjä eli osoittaa erittäin tarkasti kehitystarpeita ja ongelmakohteita, Kunttu avaa.

Kehitystarpeita on esimerkiksi Jyväskylän seudulla Linkki-liikenteen alueella, valtateiden varsien pysäkeillä ja kuntien rautatie- ja linja-autoasemilla.

Jyväskylässä halutaan lisätä mahdollisuuksia jättää ajoneuvo liityntäpysäköintialueelle, jos matkustaja ei halua syystä tai toisesta ajaa keskustaan asti.

– Esimerkiksi kaupungin sisääntuloväylillä sijaitsevilta marketalueilta on erinomainen joukkoliikennetarjonta keskustaan ja muihin keskeisiin kohteisiin, arvioi Jyväskylän kaupungin liikennejärjestelmäpäällikkö Hannu Onkila.

Valtatiereiteillä kaukoliikenteen linja-autojen välipysähdykset ovat vähentyneet, eivätkä bussit enää kierrä entiseen tapaan pienempien paikkakuntien keskustoja. Ongelmana on, että valtateiden tienvarsipysäkit sijaitsevat usein vilkkaissa paikoissa eikä niiden käyttäminen ole houkuttelevaa tai turvallista. Hankkeen myötä halutaan rakentaa turvallisempia järjestelyjä.

– Kaikki voittavat, jos bussi pääsee ajamaan nopeasti esimerkiksi Jyväskylästä Helsinkiin tai Tampereelle ja myös väliltä saadaan matkustajat sujuvasti ja turvallisesti kyytiin, Kunttu ja Onkila kiteyttävät.

Kyselyyn voi vastata 13.6.2021. asti. Kysely löytyy muun muassa Keski-Suomen liiton nettisivuilta tai osoitteesta https://mpt.link/keskisuomipysakit

Lisätietoja:

Hanna Kunttu
suunnittelupäällikkö,
Keski-Suomen liitto, puh. 040 591 5901

Hannu Onkila
liikennejärjestelmäpäällikkö,
Jyväskylän kaupunki, puh. 050 471 8300