Digitaidot kuuluvat meille kaikille

Ajankohtaista Blogi • 27.1.2021 |

Verkossa voi hoitaa nykyään kaikkea lääkärikäynneistä elokuvien katseluun ja videopuheluista laskujen maksamiseen. Palvelumme sähköistyvät hurjaa vauhtia ja koronaepidemia on monessa asiassa kiihdyttänyt tätä muutosta. Suomalaiset ovat huomattavan digitaitavaa kansaa ja vertailuissa digitaitojen osalta sijoitumme maailman kärkijoukkoihin.

Jos digitaidot eivät kuitenkaan ole riittävällä tasolla, voi yhteiskunnassa toimiminen muodostua yllättävän haastavaksi. Digituki on auttamista sähköisissä asioineissa ja palveluissa sekä laitteiden käytön tuessa. Tarkoituksena on auttaa asiakkaita digitaalisten palvelujen itsenäiseen ja turvalliseen käyttöön.

Vähäisemmällä tai heikolla digiosaamisella olevat eivät ole yksin tunteidensa kanssa. Jokainen meistä kohtaa lähes päivittäin uusia palveluita, laitteita ja erilaisia digihaasteita. Tärkeää on tietää, mistä saa apua ja opastusta näihin ongelmiin tai kokonaan uusien taitojen opetteluun. Monesti apu löytyy läheltä. Opastaja on monella työkaveri, puoliso tai oma lapsi. Kaikilla tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, eikä uusien taitojen opettelu ole helppoa kenellekään.

Silloin apuun astuvat erilaiset digituen tarjoajat. He huolehtivat kansalaisten mahdollisuudesta asioida yhdenvertaisesti, tarjoavat käytännön tukea digipalveluiden käyttöön ja innostavat digin pariin kaikkialla Suomessa. Tällaisia toimijoita löytyy esimerkiksi kuntien asiointipalvelupisteiltä, kirjastoista, pankeista, TE-toimistoista, yhdistyksistä ja oppilaitoksista. Kenttä on laaja ja hajanainen. Yhteistyön mahdollisuuksia löytyy monesta paikasta.

Keski-Suomen digitukihanke on alkanut joulukuussa 2020 ja tavoitteenamme on tuoda digituki paremmin kaikkien keskisuomalaisten saataville. Kokoamme maakunnan digituen tarjoajat yhteiseen verkostoon, jotta toimijat saavat tukea toisistaan ja pystyvät tarjoamaan parempaa tukea asiakkaille. Kehitämme yhdessä kuntien kanssa digitukea alueellisesti, jotta se olisi mahdollisimman monen käytettävissä. Kartoitamme tilannetta maakunnan alueella, jotta tiedämme, missä sitä erityisesti tarvitaan. Viestimme tarjolla olevasta digituesta ja sen tärkeydestä, jotta sille osataan varata riittävästi resursseja.

Jos haluat liittyä mukaan digitukijoiden verkostoon tai keskustella aiheesta lisää, ota yhteyttä!

Ota yhteyttä!