Keski-Suomen turvallisuus- ja valmiustoimikunta (KSTURVA) piti vuoden 2020 viimeisen kokouksen torstaina 17.12. Kokouksessa jaettiin yhteistä tilannekuvaa Keski-Suomen eri viranomaisten kesken. Kaikkien viranomaisten puolesta peräänkuulutettiin kaikille keskisuomalaiselle vastuullista käyttäytymistä joulun aikana.
Tilannekatsauksen antoivat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, aluehallintoviraston, huoltovarmuuskeskuksen, poliisin, pelastuslaitoksen ja puolustusvoimien edustajat. Annettuja rajoituksia ja suosituksia noudatetaan eri viranomaisten töissä ja toimintakyky on hyvällä tasolla koronasta huolimatta.
Kokouksessa todettiin, että alueellinen koronatilanne on hyvä tarkastaa aina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta ja Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän (Nyrkki) tiedotteista. Nyrkki totesi 15.12. kokouksessaan, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen olevan edelleen tukevasti kiihtymisvaiheessa, vaikka tautitilanne on Keski-Suomen alueella mennyt viime viikkoina huonompaan suuntaan. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle Nyrkki antoi suosituksen maksimissaan 10 henkilön yleisö- tai yksityistilaisuuksien järjestämisestä 6.1.2021 saakka.
Lisätietoa alueellisesta koronatilanteesta:
Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän (Nyrkki) 15.12. tiedote
KSSHP:n alueelle perustettu ”Koronarokotenyrkki” vastaa alueensa koronarokotteiden organisoinnista tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartan löydät täältä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (torstaisin päivittyvä) koronaviruksen seurantasivu