Ennakko: Keski-Suomen maakuntahallitus kokoontuu perjantaina 23.10.  

Ajankohtaista Tiedotteet • 19.10.2020 | anttisiukola

Keski-Suomen maakuntahallituksen lokakuun kokouksessa maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle vuoden 2021 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman 2021-2023 hyväksymistä.

Maakuntahallitus päättää tulevassa kokouksessa kahden uuden hankkeen rahoituksesta. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia: Korona-exit: uutta ja uudistuvaa yrittäjyyttä -hanke tukee muita maakunnallisia Korona-hankkeita ja päällekkäisyyksiä muihin hankkeisiin on vain osin. Alkavien yritysten ja neuvonnan vahvistaminen on tärkeää. Hankkeen kautta on mahdollisuus tukea palvelun kehittymistä ja kuntia palveluiden saatavuudessa. Rakennemuutoksen tilanteissa alkavien yritysten neuvontapalveluille on kysyntää ja siihen tarvitaan myös uusia ratkaisuja. Digitaalisuuden vaatimukset vauhdittanevat omistajanvaihdosten tarpeita. Huolensa omistajan vaihdoksiin liittyvien palvelujen saatavuudesta ovat esittäneet muun muassa Keski-Suomen yrittäjät.

LäSä – Lämpösähköiset ratkaisut energiatehokkuuden lisääjinä. Hanke on Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjan tavoitteen mukainen. Hanke sopii Keski-Suomen strategian biotalouden uusiutuvan energian ja ilmastomuutoksen hillinnän teemoihin.

Lisäksi kokouksessa tarkastellaan muun muassa Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja Länsi-Suomen liikennestrategiaa.

Katso kaikki kokouksen keskustelu- ja päätösaiheet esityslistalta

 

Lisätietoja:

Rolf Nyholm

maakuntahallituksen puheenjohtaja

040 595 0001

rolf.nyholm[at]aanekoski.fi

 

Pekka Hokkanen

vs. maakuntajohtaja

040 595 0016

pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

 

Harri Turkulainen

vs. hallintopäällikkö

040 359 1446

harri.turkulainen[at]keskisuomi.fi