Keski-Suomen maakuntahallituksen asettama ohjausryhmä oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (just transition fund eli JTF) suunnittelua varten kokoontui ensimmäisen kerran 29.9.2020.
-Keski-Suomi haluaa olla hyvissä ajoin liikkeellä tärkeässä asiassa, vaikka tietoa rahoituksen alueellisesta kohdentumisesta tai kansallisia ohjeita alueellisen suunnitelman laatimiseksi ei vielä ole, toteaa ohjausryhmän puheenjohtaja Rolf Nyholm.
Tämän hetken tietojen perusteella rahoitusta voidaan käyttää muun muassa turpeen energiakäytön vähenemisestä aiheutuvien sosioekonomisten vaikutusten minimoimiseksi. Tämä kattaa laajasti esimerkiksi osaamiseen liittyviä toimenpiteitä, kuten alalla työskentelevien uudelleenkoulutusta tai alan yritysten liiketoiminnan uudelleensuuntaamista. Keski-Suomessa on merkittävää turvetuotantoa erityisesti Saarijärvi-Viitasaari seutukunnalla ja turvetuotannon aluetalousvaikutukset ovat huomattavat. Turpeen energiakäytön korvaamiseksi etsitään uusia ratkaisuja. Lisäksi on huomioitava esimerkiksi puun mahdollisesti lisääntyvän energiakäytön kustannusvaikutukset metsäteollisuuden kannattavuuteen.
Ohjausryhmässä on laaja edustus Keski-Suomen turpeen tuottajista ja käyttäjistä, elinkeinoelämästä, koulutus- ja tutkimusorganisaatioista, kunnista, viranomaisista ja luonnonsuojelujärjestöistä. Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltiin Keski-Suomen nykytilanteesta ja kehittämistarpeista siirtymässä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Esimerkiksi biokaasun tuotannon lisäämisessä nähtiin mahdollisuuksia uusien työpaikkojen luomiseksi ja paikallisen uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseksi.
Ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran marraskuun lopussa. Silloin jo toivottavasti kansalliset rahoituksen suuntaviivat ovat selvillä.
Lisätietoja:
Outi Pakarinen, outi.pakarinen@keskisuomi.fi, 040 595 0018 (ohjausryhmän esittelijä)
Rolf Nyholm, rolf.nyholm@aanekoski.fi, 040 595 0001 (ohjausryhmän puheenjohtaja)