Keski-Suomen kehittämisrahastoon 193 000 euron lisäavustus koronakriisin vaikutusten lieventämiseen

Ajankohtaista • 15.6.2020 | Ks-liitto

Keski-Suomen maakuntavaltuusto myönsi Keski-Suomen liitolle vastuuvapauden vuoden 2019 tilikaudesta. Maakuntavaltuusto päätti myös kahdesta merkittävästä rahoitusmuutoksesta, joista toisella palautetaan Keski-Suomen kunnille yhteensä noin 519 000 euroa peruspääomaa, ja joista toisella siirretään Keski-Suomen kehittämisrahastoon 193 000 euron lisäavustus maakunnan elinvoiman palauttamiseen.

 

Keski-Suomen maakuntavaltuusto hyväksyi maanantaina 15.6. Keski-Suomen liiton tilinpäätöksen 2019 sekä myönsi liiton toimielinten jäsenille ja tilivelvollisille viranhaltijoille vastuuvapauden vuoden 2019 tilikaudesta. Vakaan taloustilanteen ansiosta maakuntavaltuusto päätti alentaa liiton peruspääomaa 600 000 euron tasolle, koska Keski-Suomen talon osakkeiden myynnistä saatu tulo voidaan nyt palauttaa jäsenkunnille. Päätöksellä Keski-Suomen kunnille palautetaan yhteensä 519 000 euroa.

 

Vakaasta taloustilanteesta huolimatta maakunnan koronakriisistä elvyttämiseen on käytetty kuluneen vuoden aikana tavallista enemmän kehittämisrahaa. Kehittämisrahaston suuren kysynnän vuoksi maakuntavaltuusto päättikin siirtää Keski-Suomen kehittämisrahastoon 193 000 euron suuruisen lisäavustuksen koronaviruksen talousvaikutusten lieventämiseen.

 

Rahoitus kootaan palauttamalla kehittämisrahastoon vuosittain siirrettävä summa edellisvuosien tasolle. Lisäksi kehittämisrahastoon siirretään viime vuoden marraskuussa nostetun sijoituksen tuotto, 143 000 euroa. Valtuuston päätöksen myötä kehittämisrahaston vuoden 2020 rahoitus nousee 893 000 euroon.

 

Vs. maakuntajohtaja Pekka Hokkanen näkee kaiken avun tarpeellisena maakunnan elpymiselle:

 

– Nyt jos koskaan on aika ja syy panostaa maakunnan kehittämistoimiin. Koronakriisin vaikutukset on saatava jäämään mahdollisimman pieniksi ja siinä työssä kaikki resurssit tulevat tarpeen.

 

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Petri Honkonen korosti avauspuheessaan keskisuomalaisen osaamistalouden merkitystä maakunnan elinvoimaa palauttavana tekijänä:

 

– Mielestäni emme ole historiallisesti ja myös nykypäivänä yhtenä Suomen vahvimmista koulutus- ja tiedemaakunnista kyenneet ottamaan tätä roolia tarpeeksi isolla tavalla. Korkeakoulumme saivat nyt lisää aloituspaikkoja ja ajamme voimallisesti diplomi-insinöörikoulutuksen koulutuslupaa yliopistoomme, joka olisi tarpeellinen status ja profiilin nosto vientimaakunnallemme. Sen sijaan perusasteen ja toisen asteen vahva koulutusosaamisemme on jäänyt liian vähälle huomiolle. Mielestäni maakuntamme tarvitsee vahvan sivistysstrategian, osaksi osaamistalouden kärkeämme.

 

Keski-Suomen maakuntakaavaa kehitetään strategisena aluekehittämisen välineenä

Maakuntavaltuusto päätti myös Keski-Suomen maakuntakaavan 2040 vireille saattamisesta sekä kaavan tarkistamisen periaatteista. Maakuntakaavan tarkistamisella arvioidaan voimassa olevan maakuntakaavan merkintöjen ja määräysten ajantasaisuutta ja pyritään edelleen kehittämään sitä Keski-Suomen strategisena aluekehittämisen välineenä.

 

Maakuntakaavan on tarkoitus käsitellä seudullisesti merkittävää tuulivoimantuotantoa, liikenteen aluevarauksia sekä hyvinvoinnin aluerakennetta. Valtuuston puolueryhmät arvostivat maakuntakaavan laadinnan rullaavaa periaatetta, jonka mukaan maakuntakaavoituksessa voimassa olevaa kokonaiskaavaa muutetaan tarvittaessa kertyneiden muutostarpeiden perusteella.

 

Tutustu kokouksen esityslistaan täällä.

 

Petri Honkonen
maakuntavaltuuston puheenjohtaja
040 839 7776
petri.honkonen[at]eduskunta.fi

 

Pekka Hokkanen
vs. maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

 

Sari Karhu
hallintopäällikkö (maakuntavaltuuston sihteeri)
040 586 7083
sari.karhu[at]keskisuomi.fi

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!