Suomen pääradan kuntoa ja välityskykyä parannettava kiireellisesti

Ajankohtaista Tiedotteet • 19.3.2020 | Ks-liitto

Päärataryhmän tiedote 19.3.2020

Päärataryhmän oli tarkoitus tänään järjestää eduskuntatalossa junaparlamentti, jonka aiheena oli “Suomi ei saa pysähtyä – päärata tarvitsee rahoitusta”. Nyt kun Suomi on koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa, on junaparlamentti siirretty syksyyn. Uskomme varmasti, että myös raideliikenne taas elpyy, ja kasvaa.

 

Päärataryhmä esittää välittömästi toteutettavaksi pääradan kehittämisen suunnittelu- ja investointiohjelman, jonka myötä parannetaan raideliikenteen välityskykyä ja palvelutasoa niin kansainvälisessä, valtakunnallisessa kuin alueellisessa liikenteessä. Kiireisintä on panostaa päärataan Helsingin ja Tornion välillä. Lisäksi ohjelman toteuttaminen edesauttaa maan poikittaisliikenteen kehittämistä ja tavoiteltujen matka-aikojen saavuttamista asemille ja satamiin.

 

Suomen päärata on osa eurooppalaista rajat ylittävää TEN-T-ydinverkkoa ja tulevaa ydinverkkokäytävää. Päärata on pituudeltaan 810 kilometriä. Siitä 2/3 on yksiraiteista. Vain noin 1/4 radasta voidaan luokitella hyvässä kunnossa olevaksi. Asetettuihin liikennetarpeisiin ja tavoitetilaan nähden puutteista puolet on hyvin merkittäviä.

 

Suunnittelu- ja investointiohjelma

 

Päärataryhmä on laaja-alainen pääradan ja sen jatkoyhteyksien kehittämistä edistävä yhteistyöelin, joka keskittyy sekä kansalliseen vaikuttamiseen että eurooppalaiseen TEN-T-liikenneverkkoon vaikuttamiseen.

 

Lisätietoja pääradasta Keski-Suomen osalta:

Pekka Hokkanen
vs. maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

 

Markus Erkkilä
Suunnittelujohtaja
040 162 7887
markus.erkkila[at]keskisuomi.fi

 

Lisätietoja pääradasta yleisesti:

www.paarata.fi

 

päärataryhmän puheenjohtaja, maakuntajohtaja Esa Halme Pirkanmaan liitosta, esa.halme[at]pirkanmaa.fi, 040 500 3531

 

päärataryhmän varapuheenjohtaja, suunnittelujohtaja Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaan liitosta, jussi.ramet[at]pohjois-pohjanmaa.fi, 040 586 3877


päärataryhmän sihteeri, edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela Pirkanmaan liitosta, jouni.koskela[at]pirkanmaa.fi, 050 527 2129

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!