Ilmastonmuutos ei ole yksilöiden vastuulla

Blogi • 22.1.2020 | Ks-liitto

Poliittisella päätöksenteolla voidaan esimerkiksi kannustaa lentoyhtiöitä tutkimaan vähemmän saastuttavia energianlähteitä. Kuva: Pixabay

 

Ilmastonmuutoskeskustelussa vastuuta tupataan työntämään ihmisille, joiden mielestä asialle pitäisi tehdä jotain, ja erityisesti nuoria kehotetaan lopettamaan mielenosoittaminen ja istuttamaan puita.

Kaikki muut Suomea ja maailmaa koskettavat asiat halutaan kuitenkin ratkaista poliittisilla päätöksillä. Ei kukaan ehdota, että Suomen väestön pienenemisestä huolestuneiden pitäisi vain hankkia lisää lapsia tai sotien siviiliuhreista huolestuneiden lähteä itse auttamaan näitä ihmisiä, joten miksi ilmastonmuutos on millään tavalla erilainen?

On täysin harhaanjohtavaa kuvitella, että ihmisten kulutus johtuu pelkästään heidän omista mielipiteistään eikä esimerkiksi siitä, millainen ruoka on halpaa. Jos ilmastonmuutosta halutaan ehkäistä vain ihmisten omilla päätöksillä, ensimmäisenä täytyy tarkastella tukia, jotka auttavat saastuttavia vaihtoehtoja enemmän kuin vähäpäästöisiä.

Suomen valtio esimerkiksi tukee lentämistä siten, että lentopetrolin ja -bensiinin verot ovat pienempiä verrattuna muihin polttoaineisiin, vaikka lentäminen aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin muut matkustustavat. Suomen valtio siis tukee lentämistä muiden liikennemuotojen kustannuksella. Jos polttoainetta verotettaisiin enemmän, lentoyhtiöt motivoituisivat tutkimaan vähemmän saastuttavia energianlähteitä, mikä voisi auttaa koko yhteiskuntaa.

On totta, että esimerkiksi lentoverolla voi olla negatiivinen vaikutus Suomen talouteen, mutta toisaalta pitkässä juoksussa ilmastokatastrofi on kaikille huono asia, joten joskus on tehtävä myös uhrauksia. Jos lentoveron talousvaikutukset huolettavat niin paljon, kenties lentoveron tuotot voisi käyttää auttamaan Suomen taloutta, vaikka tukemalla yrityksiä, jotka kehittävät keinoja taistella ilmastonmuutosta vastaan.

 

Saimi Kunnas,
Keski-Suomen liiton ilmastosparraaja