Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä liikennekäytävän kehittämiseen uutta potkua

Ajankohtaista • 1.11.2019 | Ks-liitto

Valtatien 18 kehittämistä pitkään edistänyt Valtatie 18 -seurantaryhmä kokoontui 30.10. Seinäjoella ensimmäistä kertaa uuden puheenjohtajansa kansanedustaja Mikko Savolan johdolla. Seurantaryhmä päätti laajentaa katsantoaan koskemaan koko poikittaista liikennekäytävää huomioiden siten jatkossa myös rautateiden kehittämis- ja edistämistoimenpiteet. Samalla myös nimi muutetaan muotoon Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä liikennekäytävän kehittämisryhmä.

-Liikennepolitiikassa tapahtuu parhaillaan paljon muutoksia, jotka edellyttävät laajempien ylimaakunnallisten yhteysvälien kokonaisvaltaista tarkastelua, yhteysvälin pullonkaulakohteiden priorisointia ja strategista edunvalvontaa, kertoo ryhmän puheenjohtaja Mikko Savola.

Kehittämisryhmä tulee seuraavaksi pyytämään Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen liikennekäytävään kuuluvilta kunnilta ja valtion virastoilta nimeämispyynnöt edustajistaan ja sen jälkeen käynnistämään yhteysväliselvityksen toteuttamis- ja suunnittelukohteiden marssijärjestyksen selvittämiseksi.

-Kohteiden, kuten esimerkiksi Pelmaan risteys, Multian oikaisu tai Haapamäen radan henkilöliikenteen kehittäminen, saaminen osaksi valtakunnallista 12-vuotista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa edellyttää maakuntien toimijoiden yhteistä näkemystä kehittämispolusta ja vahvaa yhteistä vaikuttamista maakuntaliittojen toimesta. Myös keskuskaupunkien tukea tarvitaan, Savola jatkaa.

Kehittämistyöryhmän varapuheenjohtajana toimii Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars ja pääsihteerinä Etelä-Pohjanmaan liiton vs. suunnittelujohtaja Markus Erkkilä.

 

Lisätietoja:

Hanna Kunttu, suunnittelupäällikkö, Keski-Suomen liitto, hanna.kunttu@keskisuomi.fi, p. 040 591 5901

Puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola, p. 040 575 8498

Varapuheenjohtaja, Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars, 040 643 0655

Pääsihteeri, Etelä-Pohjanmaan liiton vs. suunnittelujohtaja Markus Erkkilä, 040 356 8044

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!