Keski-Suomen maakuntahallitukselta rahoitusta Keski-Suomen seutujen elinvoiman ja yritysten kehittämiseen

Ajankohtaista Tiedotteet • 28.9.2019 | Ks-liitto

Keski-Suomen maakuntahallitus myönsi rahoitusta Keski-Suomen seutujen elinvoiman ja yritysten kehittämiseen. Maakuntahallitus päätti kohdentaa Biotalouden yrityskiihdyttämön perustamiseen tässä vaiheessa EAKR- ja valtion rahoitusta yhteensä 262 500 euroa. Kiihdyttämö sijoittuu Saarijärvelle ja on Jyväskylän ammattikorkeakoulun hanke. Kehittämisyhtiö Karstulanseudun hankkeelle “Yrityspalvelujärjestelmä uuden liiketoiminnan luomiseen” maakuntahallitus kohdentaa EAKR- ja valtion rahoitusta 197 132 euroa. Petäjäveden kunta saa elinvoimatehtävän kehittämiseen 50 000 euroa AIKO-rahoitusta.

“Elinvoimaa kuntiin yhdessä” -hanke tähtää kuntien ja yrittäjien vuoropuhelun kehittämiseen koko maakunnassa. Keski-Suomen yrittäjät saa hankkeensa toteuttamiseen 52 160 euroa Keski-Suomen kehittämisrahastosta.

Jyväskylän yliopisto saa Keski-Suomen kehittämisrahastosta 30 000 euroa tekoälytuettujen digitaalisten palvelualustojen kehittämislaboratorion perustamiseen. YK:n alaisella maailmanlaajuisella UNESCO-järjestöllä on kaksi professuuria Jyväskylän Yliopistossa digitaalisten palvelualustojen ja lukutaidon globaalin edistämisen alueilla. Hankkeessa vahvistetaan näiden alojen yhteistä kehittämistoimintaa.

 

Keski-Suomen liiton toiminnan tavoitteet 2020 – 2022

 

Keski-Suomen maakuntahallitus jatkoi liiton toiminnan suunnittelua. Vuosien 2020 – 2022 tavoitteiksi täsmentyivät:

  • Aluekehittäminen luo hyvinvointia ja elinvoimaa
  • Keski-Suomen liitto on osaava ja ennakoiva verkostovaikuttaja sekä maakunnan edunvalvoja
  • Maakunnallisen yhtenäisyyden ja identiteetin vahvistaminen
  • Liiton taloudellisten toimintaedellytysten turvaaminen.

Keski-Suomen maakuntahallitus kokoontui perjantaina 27.9.2019.

Katso kaikki kokouksen keskustelu- ja päätösaiheet esityslistalta

 

Lisätietoja:

Rolf Nyholm
maakuntahallituksen puheenjohtaja
p. 040 595 0001
rolf.nyholm[at]aanekoski.fi

Tapani Mattila
maakuntajohtaja
040 595 0011
tapani.mattila[at]keskisuomi.fi

Pekka Hokkanen
aluekehitysjohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

Hilkka Laine (hankkeet)
rahoituspäällikkö
040 595 0014
hilkka.laine[at]keskisuomi.fi

Veli-Pekka Päivänen (hankkeet)
kehittämispäällikkö
040 595 0005
veli-pekka.paivanen[at]keskisuomi.fi

Sari Karhu
hallintopäällikkö
040 586 7083
sari.karhu(at)keskisuomi.fi

Piditkö artikkelista?
Jaa se myös muille!

Ota yhteyttä!