Keski-Suomen päivänä, keskiviikkona 18.4., järjestetään Jyväskylän Paviljongissa Keski-Suomen torikokous. Tapahtuma on uusi, mutta jatkaa vanhaa hyvää perinnettä tehdä maakunnan tulevaisuutta yhteisvoimin. Keski-Suomesta on lähdetty kerran kuntavaalikaudessa risteilylle, jonka tavoitteena on ollut yhteisen tulevaisuusnäkymän vahvistaminen ja maakunnan toimijoiden verkostoituminen. Samalla asialla ollaan Keski-Suomen torikokouksessa.
Torikokouksen teemana on tulevaisuuden tekeminen. Tapahtumassa tehdään yhdessä Keski-Suomelle tulevaisuuskuvia eli arvioidaan, millainen Keski-Suomi on vuonna 2050. Tätä yhteistä arvioita hyödynnetään maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelussa ja muussa maakunnan kehittämistyössä.
Päivän puhujina on keskisuomalaisia, joille tulevaisuuden ratkaisut ovat arkipäivää Keski-Suomessa jo nyt. Näitä näkemyksiä kannattaa kuunnella! Puhujalistaan on odotettavissa vielä muutama uusi nimikin.
Torielämään kuuluvat tietysti torikojut, joilla voi käydä kiertelemässä ohjelman lomassa. Päivän päätteeksi on luvassa inhotuimmista ja ihailluimmista keskisuomalaisista kappaleista potpuri, joka on tätä tilaisuutta varten sovitettu ainutkertainen elämys.
Tulevaisuus on nuorten, joten heidän osallistumisensa tulevaisuuskuvien tekemiseen ja muuhun päivän antiin on erityisen tärkeä. Olemmekin jakaneet aktiivisille opiskelijoille vapaalippuja somekisojen ja opiskelijajärjestöjen kanavien kautta. Myös Rekry ja työelämä -tapahtumassa Jyväskylän Paviljongissa 11.4. on lippuja jaossa nuorille. Maakunnan jokaisesta nuorisovaltuustosta ja maakunnallisesta nuorisovaltuustosta on kutsuttu edustajat mukaan.
Toritapahtuman valmisteluun on osallistunut kymmeniä keskisuomalaisia: yritysten edustajia, ruohonjuuritason kulttuuritoimijoita ja kaikkia siltä väliltä. On ollut ilahduttava huomata, että uudentyyppisen tapahtuman suunnittelu on kiinnostanut ja innostanut monia. Keski-Suomessa on vahvaa tapahtumaosaamista, jota suunnitteluryhmän jäsenet ovat tuoneet Torikokouksen valmisteluun.
Liput myynnissä 12.4. klo 12 asti
Haluamme kuunnella herkällä korvalla tapahtuman osallistujia. Tällä ensimmäisellä kerralla opittavaa on ollut erityisesti lipunmyyntiprosessissa. Pyysimme alun alkaen ilmoittautumisia 3.4. mennessä. Pääsiäisen lähiviikot ovat kuitenkin parasta loma-aikaa ja saimme etenkin ryhmäilmoittautumisten tekijöiltä pyyntöjä siitä, että ilmoittautumisaikaa jatkettaisiin. Ilmoittautumisaikaa onkin nyt jatkettu torstaihin 12.4. kello 12 asti. Tapahtuman ruuan raaka-aineet tulevat suurelta osin keskisuomalaisilta tuottajilta, joista osa on pienempiä toimijoita. Jotta heidän tehtävänsä ei muodostu mahdottomaksi, toivomme isompia ryhmäilmoittautumisia mielellään jo maanantain aikana.
Olemme kuulleet aktiivisten keskisuomalaisten toiveita myös toisessa lippuihin liittyvässä asiassa. Vaikka Torikokouksen lippujen hinta on murto-osa Keski-Suomen risteilyjen hinnasta, se on silti merkittävä summa etenkin työelämän ulkopuolella oleville. Nyt lippuhinnastoon onkin lisätty eläkeläisille ja työttömille alennuslippu puoleen hintaan. Käy lunastamassa omasi osoitteessa: https://e.eventos.fi/events/keskisuomi/torikokous
Tavataan torilla Jyväskylän Paviljongissa keskiviikkona 18.4.2018. Tervetuloa!
Tapani Mattila