Talven varalle-näyttely, Tiina Lempäinen-Tzraska

Näyttely koostuu pääasiassa kuluneen vuoden aikana syntyneistä akryyli- ja öljyvärimaalauksista, joiden keskeisiä elementtejä ovat väri ja valo.

Tiina Lempiäinen on Jyväskyläläinen kuvataiteilija.
Teoksissa tuodaan näkyväksi elämänmenon sekavuutta ja hämmennystä, mutta myös merkitystä ja toivoa. Jäljet kankaalla muistavat.

Näyttelyn maalauksissa fakta ja fiktio sekoittuvat. Niissä kuvataan arjen ”draamoja”, jotka koettelevat tai vahvistavat meitä sekä yksilöinä että yhteisöinä. Maagiseen realismin tavoin tilanteet voisivat olla totta, mutta eivät kuitenkaan ole. Kuvalla on mahdollisuus jatkaa siitä, missä sanat vaikenevat.

Sijainti

  • Jyväskylä
  • Kilpisenkatu 9, Jyväskylä
  • Galleria sijaitsee Popper putiikin 2 kerroksessa