Maakuntahallituksen kokoustiedote 18.12.

Ajankohtaista Tiedotteet • 18.12.2020 | Antti Siukola

 

Keski-Suomen maakuntahallitus päätti perjantain kokouksessaan maakuntajohtajan viran auki julistamisesta ja hakuehdoista. Virka tulee haettavaksi Tapani Mattilan irtisanouduttua tehtävästään. Virka täytetään 1.8.2021 alkaen. Maakuntahallitus nimesi Pekka Hokkasen virkaatekeväksi (vt.) maakuntajohtajaksi ajalle 1.2.-31.7.2021.

– Uuden maakuntajohtajan haastatteluihin osallistuvat maakuntahallituksen ja maakuntavaltuuston puheenjohtajisto sekä Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien edustajat. Haastatteluryhmä huolehtii, että myös valtuustoryhmillä on mahdollisuus haastatella loppuvaiheen ehdokkaita. Valintaprosessista vastaa maakuntahallituksen puheenjohtaja ja sihteerinä toimii kehittämisjohtaja Kari Luostarinen. Uuden maakuntajohtajan valitsee maakuntavaltuusto kesäkuun kokouksessa, Rolf Nyholm toteaa.

Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessa yli 700 000 euron kehittämistoimenpiteiden käynnistämisestä. Suurin tuki, 261 870 euroa (tuki 90 %), myönnettiin Jämsän kaupungille Jämsä Tehtaan perustamista varten. Jämsä Tehdas on yhteisöllinen työskentelytila ja kohtaamispaikka yrittäjille, etätyöntekijöille, opiskelijoille, yrityskehittäjille ja julkisen sektorin toimijoille. Jyväskylän kaupungille myönnettiin 116 208 euroa (tuki 90 %) Säynätsalon suljetun vaneritehtaan ja sen ympäristön jatkokäytön suunnittelua varten. Hankkeessa kartoitetaan Suomesta teollisuusyrityksiä, jotka voisivat perustaa toimipisteen Jyväskylän seudulle. Äänekosken kaupungille myönnettiin 177 750 euroa (tuki 75 %) bio- ja kiertotalouden investointien ja ratkaisujen vauhdittamiseen. Kohderyhminä ovat teollisuuden, biotalouden ja logistiikka-alan yritykset sekä niiden tukipalveluihin liittyvät yritykset.

– Metsäteollisuuden rakennemuutoksen takia tarvitsemme nyt konkreettisia toimenpiteitä. Nämä kehittämishankkeet ovat ensiarvoisen tärkeitä Kaipolan ja Säynätsalon tilanteiden takia, vs. maakuntajohtaja Pekka Hokkanen kommentoi.

Keski-Suomen liitto palaa uudella EU-ohjelmakaudella rahoittajaviranomaiseksi. Maakuntahallitus varautui muutokseen siirtämällä työ- ja elinkeinoministeriön edellyttämällä tavalla päätösvaltaa hankeasioissa viranhaltijoille. EU-rahoituksen ja kansallisen rahoituksen myöntää jatkossa aluekehitysjohtaja. Päättyvällä ohjelmakaudella EU-rahoituspäätöksistä on vastannut Pirkanmaan liitto. Keski-Suomen kehittämisrahaston tuen myöntämiseen ei tehty muutoksia: maakuntahallitus päättää yli 30 000 euron avustukset ja aluekehitysjohtaja tätä pienemmät avustukset.

Kokouksessa maakuntahallitus arvioi omaa työskentelyään ja kokosi kehittämisehdotuksia kevään kuntavaalien jälkeen valittavan uuden maakuntahallituksen työskentelyä varten. Lisäksi maakuntahallitus hyväksyi ensi vuoden Kasvu Open -yhteistyösopimuksen. Sopimuksen arvo on 47 000 euroa.

Katso kaikki kokouksen keskustelu- ja päätösaiheet esityslistalta 

Lisätietoja:

Rolf Nyholm
maakuntahallituksen puheenjohtaja
040 595 0001
rolf.nyholm[at]aanekoski.fi

Pekka Hokkanen
vs. maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

Harri Turkulainen
vs. hallintopäällikkö
040 359 1446
harri.turkulainen[at]keskisuomi.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *