Ennakko: Keski-Suomen maakuntavaltuuston kokous 28.5.2021

Ajankohtaista Tiedotteet • 24.5.2021 | anttisiukola

Keski-Suomen maakuntavaltuusto pitää kokouksen 28.5.2021. Kokous pidetään vallitsevan koronatilanteen takia hybridimallina eli osa kokoontuu Jyväskylän Paviljongissa ja osa etänä.

Maakuntavaltuusto päättää kokouksessa maakuntajohtajan valinnasta. Keski-Suomen maakuntahallitus päätti 26.3.2021 yksimielisesti esittää maakuntavaltuustolle, että uudeksi maakuntajohtajaksi valitaan yhteiskuntatieteiden tohtori Pekka Hokkanen. Hän on toiminut 7.1.2020 alkaen Keski-Suomen maakuntajohtajan sijaisena ja sitä ennen muun muassa Keski-Suomen liiton aluekehitysjohtajana.

Maakuntavaltuusto käsittelee kokouksessaan Keski-Suomen liiton vuoden 2020 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä hankeraportin. Lisäksi kokouksessa tarkastuslautakunta antaa vuoden 2020 arviointikertomuksen.

Kokouksessa käsitellään kahdeksan maakuntavaltuustoaloitetta, joita ovat tehneet keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja vasemmiston valtuustoryhmät. Aloitteilla valtuustoryhmät antavat evästyksiä Keski-Suomen liiton toimintaa ja vaikuttamistyötä varten. Seuraavat maakuntavaltuustoaloitteet käsitellään perjantain kokouksessa:

  • Etätyön edistäminen maakunnan selviytymisohjelman toimenpiteisiin
  • Kaikille tuulivoimahankkeille on sovellettava ympäristövaikutusten arviointi
  • Nelostien ohituskaistoja lisää Pohjoiseen Keski-Suomeen
  • Keski-Suomi puhaltamaan yhteiseen hiilineutraalitavoitteeseen
  • Turpeen poltosta oikeudenmukainen siirtymä kestäviin ratkaisuihin
  • Voimakasta panostusta maakunnan kulttuuri- ja luontomatkailuun
  • Alempiasteinen tieverkko on elintärkeä Keski-Suomelle
  • Laajakaistahankkeiden kehittäminen Keski-Suomessa

Maakuntavaltuuston kokous striimataan ja se on katsottavissa perjantaina 28.5.2021 kello 9.30 alkaen Keski-Suomen liiton YouTube-kanavalla osoitteessa: https://youtu.be/-1MB9KrK65o

Kokouksen esityslista on luettavissa täältä 

Lisätietoa maakuntavaltuuston kokouksesta:

Petri Honkonen
maakuntavaltuuston puheenjohtaja
040 839 7776
petri.honkonen[at]eduskunta.fi

Pekka Hokkanen
vt. maakuntajohtaja
040 595 0016
pekka.hokkanen[at]keskisuomi.fi

Hanna Reini
hallintopäällikkö
040 596 5993
hanna.reini[at]keskisuomi.fi