Ilmasto-ohjelma

 

Keski-Suomen ilmasto-ohjelma 2030 auttaa yksilöitä, kuntia, yrityksiä ja yhteisöjä rakentamaan Keski-Suomelle ilmastoystävällisempää huomista. Ohjelmamme esittelee ilmastotyön hyviä käytäntöjä energian, liikkumisen, tuotannon ja sopeutumisen teemoissa. Samalla se osoittaa, kuinka jokaisella teolla ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on merkitystä.

Tavoitteemme Keski-Suomessa on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 40 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Päästövähennyksen lisäksi tavoitteenamme on kasvattaa uusiutuvilla energiantuotantotavoilla tuotetun energian osuutta, mikä tukee sekä kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitetta että maakunnan työllisyys- ja elinvoimatavoitteita.

Ilmasto-ohjelmamme laajimpana tavoitteena on kuitenkin levittää ajattelutapaa, jonka mukaan ilmastotyö tarjoaa mahdollisuuksia vahvalle biotalousmaakunnalle. Tämä tavoite mielessä pitäen olemme rakentaneet Keski-Suomen ilmasto-ohjelman teemakohtaisten, pääasiassa keskisuomalaisten hyvien esimerkkien ympärille.

Keski-Suomen ilmasto-ohjelma valmistui vuonna 2018 osana Interreg Itämeren ohjelma rahoitteista Baltic Energy Areas – A Planning Perspective (BEA-APP) -hanketta. Päivitämme ohjelmaa edelleen ja kuka tahansa voi lähettää ilmasto-ohjelman verkkosivujen kautta uusia esimerkkejä julkaistavaksi.


 

 

Heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä!

Suvi Bayr

Suvi Bayr

Projektipäällikkö

040 652 3848

suvi.bayr[at]keskisuomi.fi