Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina järjestää kaikille avoimia sanataideiltoja kerran kuukaudessa.
Iltoihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon eikä mukaan tarvitse päästä joka kerralla.
Illoilla on vaihtuvat teemat ja ohjaajat:
19.8. Antisankarin tarina
etäilta, ohjaajana Pauliina Puhakka
16.9. Väärässä olemisen taito
Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana Lily Laine
21.10. Kurkistus Yöttömyyteen
Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana N.O. Laveajoki
18.11. Palasia minusta
Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana Anne Martin
16.12. Kadonneiden kirjallisuuden lajien kutsu
etäilta, ohjaajana Joanna Heinonen
Illoissa tutustutaan sanataiteeseen tekemällä helppoja matalan kynnyksen harjoituksia, jotka eivät vaadi aiempaa kokemusta sanataiteesta tai luovasta kirjoittamisesta. Otathan mukaan omat kirjoitusvälineet, joko kynän ja paperia tai esimerkiksi tietokoneen. Illat on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta nuorempiakaan osallistujia ei käännytetä ovella pois.
Sanataideillat ovat osallistujille maksuttomia, ja niitä järjestetään joko etänä tai lähitoteutuksena. Lähitoteutukset pidetään Jyväskylän kaupunginkirjastolla Jyväskylän keskustassa (Vapaudenlatu 39-41). Tarkempi tila on toisen kerroksen kokoushuone lastenosaston vieressä. Huomaa, että elokuun ja joulukuun illat ovat etänä. Linkki etätoteutukseen tulee aina nähtäville Rapinan verkkosivuille illan ajankohdan perään.
Tarkemmat kuvaukset syksyn 2026 sanataideilloista alla:
ke 19.8. Antisankarin tarina
etänä klo 18-19.30
Tässä sanataideillassa sukelletaan antisankareiden maailmaan: Millaisia tarinoita syntyy hahmoista, jotka eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja? Entä miksi juuri rikkinäiset, ristiriitaiset ja virheitä tekevät henkilöhahmot jäävät usein kaikkein vahvimmin mieleen?
Illan aikana tehdään luovia kirjoitusharjoituksia antisankareiden näkökulmasta ja pohditaan, miksi epätäydelliset hahmot tuntuvat usein kaikkein inhimillisimmiltä.
Illan ohjaa Rapinan sanataideohjaaja Pauliina Puhakka.
***
ke 16.9. Väärässä olemisen taito
Jyväskylän pääkirjasto, toisen kerroksen kokoushuone, klo 18–19.30
Sanataidepaja, jossa kirjoittamisen kynnys on laskettu kuoppaan asti! Tervetuloa kirjoittamaan huonoja aloituksia, horisemaan puuduttavia kuvauksia ja käyttämään kliseisiä kielikuvia. Tänään väärässä oleminen on muodikasta ja onnistut epäonnistumalla. Mukaan tarvitset vain leikkimielisen asenteen ja ennakkoluulottomuutta.
P.S. Jos kirjoitusvälineetkin pääsivät unohtumaan matkasta, niin sekään ei ole epäonnistuminen. Nappaa kuitenkin joko kynä ja paperia tai sähköinen muistiinpanolaitteesi matkaan, jos maltat ja muistat.
Illan ohjaa Rapinan sanataideohjaaja Lily Laine.
***
ke 21.10. Kurkistus Yöttömyyteen
Jyväskylän pääkirjasto, toisen kerroksen kokoushuone, klo 18–19.30
Pidätkö sanoilla leikittelystä? Tule tekemään runoja, joissa arkiset sanat saavat aivan uusia merkityksiä!
Illassa tutustutaan tekniikoihin, joita Rapinan sanataideohjaaja N. O. Laveajoki käytti uutuuskirjassaan Yöttömyys (2026). Laveajoen ohjaama ilta on avoin kaikille runouden kirjoittamisesta kiinnostuneille.
***
ke 18.11. Palasia minusta
Jyväskylän pääkirjasto, toisen kerroksen kokoushuone, klo 18–19.30
Marraskuun sanataidepajassa tehdään lyhyitä omaelämäkerrallisia harjoituksia luovan kirjoittamisen keinoin. Illan harjoituksissa tarkastellaan omia tunteita ja kokemuksia turvallisesti ja rennolla otteella, eri tyylilajeilla ja genreillä leikitellen.
Harjoitukset pohjautuvat illan ohjaajan Anne Martinin vuonna 2027 julkaistavaan narratiivista identiteettityötä käsittelevään tietokirjaan.
***
ke 16.12. Kadonneiden kirjallisuuden lajien kutsu
etänä klo 18-19.30
Mikä ihme on lapidaari? Tai mitä annettavaa kirjakirouksella voisi olla tämän päivän kirjoittajalle? Joulukuun etäillassa inspiroidutaan kadonneista kirjallisuuden lajeista ja tutkitaan, miten niitä voisi hyödyntää omaan kirjoittamiseen. Sanataideillan innoittajana toimii Sari Kivistön, Katariina Kärkelän, Erika Pihlin ja Isa Välimäen teos Kadonneet kirjallisuuden lajit: nokturno, gaseeli ja muita unohdettuja aarteita (S&S, 2026).
Illan ohjaa kirjailija, sanataideohjaaja ja väitöskirjatutkija Joanna Heinonen.
Sijainti
- Jyväskylän pääkirjasto
- Vapaudenkatu 39-41, Jyväskylä, Suomi
- Kokoushuone, 2. krs