Urkumaraton! – Valovoimainen urkumusiikin ilta

Kahdeksan jyväskyläläistä urkuria soittaa kukin 15–20 minuutin valoteemaisen ohjelman. Kuuntelemaan voi tulla pidemmäksi aikaa tai vain hetkeksi, vapaa pääsy.

Urkupenkille istahtaa kahdeksan Jyväskyläläistä urkuria ja kukin heistä soittaa 15-20 minuutin ohjelman.
Tapahtumassa on mukana juontaja, joka kertoo esiintyjistä ja musiikista – ääneen pääsevät myös soittajat: Jukka Hassinen, Rebekka Kinnunen, Tiina Laiho, Helena Lehmuskero, Kasperi Linjama, Sanna Saarenpää, Andras Szábó, Pertti Tahkola sekä Matilda Kangas (sello).

Urkumaraton on Valon kaupunki- tapahtumakokonaisuuden oheisohjelma ja myös osa Urut soikoon! – seurakunnan uutta urkukonsertit Jyväskylässä kokoavaa konserttisarjaa, joka tuo esiin urut monipuolisena ja ilmeikkäänä soittimena.

Ohjelmassa on mm. Bachin musiikkia, romanttista sinfonista urkumusiikkia, musiikkia 1900-luvun säveltäjiltä ja uruille sovitettua orkesteri- ja elokuvamusiikkia. Kuulemme myös rakastettuja suomalaisia sävelmiä sellolla ja uruilla. Urkuriperinteessä elävää improvisointia kuullaan, kun soittaja saa teeman yleisöltä ja luo siitä hetkessä urkusävellyksen.

Taulumäen kirkossa on kahdet, laadukkaat urut, joita illan kuluessa kuullaan.
Kirkon lehteriurut on Kangasalan ”urkutehtaan kultaisella 1930-luvulla” rakentama soitin. Sen sekä äärimmäisen kaunis ja pehmeä että suuri sointi täyttävät vaivattomasti Taulumäen 16 metriä korkean kirkkosalin.
1997 valmistuneet Urkurakentamo Veikko Virtasen barokkiurut ovat puolestaan parhaimmillaan vanhan musiikin parissa.

Urkumaratonia voi tulla kuuntelemaan pidemmäksi aikaa tai vain hetkeksi, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Sijainti

  • Taulumäen kirkko
  • Lohikoskentie 2, Jyväskylä, Suomi