Kahden kuvataiteilijan näyttelyt Saarijärven museon ystävien galleriassa.
Samuli Heimonen – Monta mahdollista polkua
Samuli Heimonen: ”Työhuoneen muuton yhteydessä löysin teoksia, joita en muistanut säilyttäneeni. Varhaisimmat teokset ovat peräisin vuosilta 1996–1998, kun opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa. Osa teoksista on kurssiteoksia, joissa näkyy jo oma kädenjälki ja osa varhaisia omia maalauksia, joita tein ensimmäisiin ryhmänäyttelyihin Helsingissä. Valtaosa teoksista on ollut ehkä kerran esillä ja osa on nyt ensimmäistä kertaa esillä.
Mukana on teoksia, joita olen tehnyt vain itselleni ja jotka olen säilyttänyt, koska niissä on ollut jotain erityistä. Näistä versoista on kasvanut myöhemmin teemoja, joita olen työstänyt näyttelyiksi saakka. Ensimmäiset versiot ovat usein raakoja ja silottelemattomia. Ne johtavat jonnekin, josta syntyy hiottu ja ajateltu teossarja. Alkuperäinen teos ei usein löydä paikkaansa osana syntynyttä sarjaa vaan jää kuriositeetiksi. Näitä ”oivalluksia” olen säästänyt itselläni.
Näyttely kattaa pitkän aikajänteen opiskeluajoistani ihan viime vuosiin. Toivon, että se esittelee näyttelyvieraalle taiteilijan halun etsiä ja kokeilla erilaisia asioita. Väillä etsiminen on vimmaista ja tempoilevaa, välillä rauhallista syventymistä. Ajattelen tämän näyttelyn pikemminkin ryhmänäyttelynä kuin pienoisretrospektiivinä. Teokset ovat keskenään erilaisia ja poukkoilevia, ihan kuin tekijänsäkin. On monta mahdollista polkua ja kaikilla niistä pitäisi ehtiä kulkea.”
Samuli Heimosen taiteilijatapaaminen järjestetään keskiviikkona 5.8.2026 klo 18. Tervetuloa!
Salka Ritva Karela – Muistetut maisemat
Salka Ritva Karela: ”En koskaan tiedä, minne päädyn, kun aloitan teoksen. Kyseessä on aina seikkailu ja matka tuntemattomaan. Maisema rakentuu esiin hitaasti, pala palalta.
Vasta teoksen valmistuttua huomaan sen kuvaavan paikkaa, jossa olen käynyt, jossa olen tuntenut voimakkaasti. Joskus useampi maisema yhdistyy kokonaisuudeksi, kun muistot ja tunteet sekoittuvat ja kietoutuvat yhteen. Toisinaan paikka, jossa taivalsin tuulisena päivänä auringossa kauan sitten onkin esiin tullessaan harmaa ja hiljainen. Ihmiset ja eläimet vaeltavat kuviin silloin tällöin, mutta minulle mielenkiintoisinta on saada selville mikä aika vuodesta ja vuorokaudesta on menossa, millainen valo on, millainen sää.
Työpöytäni ääressä voin vaellella takaisin minne mielin, ja kaikki on jälleen uutta.”
Sijainti
- Saarijärvi
- Oppitie 2, Saarijärvi, Suomi